Kesää»

Vuosi sitten olin kovasti jo perustamassa yhtiötä Kristianin kanssa, mutta homma odottaa vieläkin aikaansa. Toivottavasti pian saadaan homma käyntiin ihan kunnolla, kun muutama asiakaskin olisi jo. Ja yhtiösopimus paria kohtaa lukuunottamatta valmis.

Töissä ja elämässä muutenkin on ollut viime aikoina jotenkin niin kaoottista että en ole oikein jaksanut kotona muuta kuin syödä, äksyillä ja nukkua. Pahoitteluni kaikille teille jotka olette osanne kiukuttelusta saaneet. Ehkä pahin vaihe onkin jo ohi, tulevana lauantaina leirille, josta pois seuraavana lauantaina. Sitten kolme viikkoa lomaa. Niin, uskomatonta mutta totta, kolme viikkoa lomaa!

Toivoisin, että voisin kesälomallani ainakin: nähdä paljon kavereita, muitakin kuin niitä joita näen säännöllisesti muutenkin; käydä matkustamassa jossain päin Suomea; rentoutua; kuunnella sellaista musiikkia mitä en ole pitkään aikaan kuunnellut, ja sellaista, joka kaipaa syvempää kuuntelua; syödä paljon jäätelöä (minttusuklaa-classic on tällä hetkellä suosikki); siivota huonetta sen verran lisää, että saisin taas vähän enemmän tilaa kaikille käyttötavaroille kaapissa; nukkua enemmän kuin tarpeeksi, jotta univelat eivät painaisi syksyllä; katsoa Ranskan ympäriajoa; kirjoitella blogiini mitä olen tehnyt ja olla tyytyväinen siitä

Siinäpä olikin tekemistä kerrakseen. Kaikki kaverit jotka tämän luette ja tunnette ettei olla nähty tarpeeksi pitkään aikaan, laittakaa viestiä tähän, tekstiviestitse tai soittaen!

Vihdoinkin suomeksi!»

Ystäväni Kati haastoi minut meemiin. Tässä 10 H-kirjaimella alkavaa asiaa, joista pidän.

  • Haaveilu on useimmiten mukavaa. Haaveilen itse tällä hetkellä ulkomaanmatkasta.
  • Haikailu asioiden perään, joita ei ole itse kokenut eikä ole enää mahdollista kokea samalla tavalla kuin koskaan, esim. taistolaisten laululiike ja paikat jotka ovat jo muuttuneet siitä mitä olivat. Tämä on kyllä toisaalta myös vähän surullista ja vähän haaveiluunkin liittyvää.
  • Helsinki.
  • Hengellisyys. Olen itse hengellinen ihminen ja tottakai se on minulle tärkeää.
  • Herääminen myöhään on parhaita asioita ikinä. Ei kuitenkaan liian myöhään.
  • Hiljaisuus. Yhdessä, kun ei tarvita sanoja, kun voi vain olla. Yksin, kun saa tilaa omille ajatuksille ja itselle.
  • Toisen huomioiminen; halailu, hellyys, hierominen, hyväily.
  • Husky Rescue, ei kyllä vaadi perusteluja. Joku bändi tähänkin oli saatava.
  • Huumori on elämässä ehkä tärkeintä, sitä pitää löytää ihan jokaisesta asiasta.
  • Hymy tekee kaikista kauniimpia. Parasta ystävän kasvoilla.

Mikäli haluat jonkun kirjaimen pohdittavaksi, pyydä.