1, 2, 3, 4»

Kirjoitan taas aika lyhyesti, koskien taas kerran jalkaani. Tänään käväisin lääkärissä ja näinhän se oli, metatarsaaliluun (varpaisiin johtavat luut, tässä tapauksessa pikkuvarpaaseen) murtuma, kepit 4 viikkoa ja kaikkea liikkumista vältettävä mahdollisuuksien mukaan. Joopa joo, mutta tulipahan ainakin todistettua että kipukynnys on aika suuri, jos jalka ehtii olla pari viikkoa murtunut ennen kuin menee lääkäriin.

Huonoin puoli tässä jutussa on se, ettei pääse (tai saisi) lähteä juuri minnekään vaikka haluaisikin. Toinen seikka mikä ärsyttää on se hitonmoinen vaiva mikä tulee kepeillä kävelemisestä ja etenkin esimerkiksi vessassa käymisestä tai sohvalta noustessa niiden kanssa.

Hyviä puolia en tästä juuri löydä, kun ei tässä viime kuukausina ole oikeastaan ollut mitään erikoista, minkä takia olisi pitänyt höllätä tai jotain, joten tämä jatkaa vähän turhasti sitä. Firman töihinkin on kyllä ollut aivan tarpeeksi aikaa ja enemmänkin (kun on ehtinyt pelatakin niin paljon), joten siihenkään ei oikeastaan erityistä aikaa olisi tarvinnut. Mutta telkkarinkatselua, koneella oloa ja musiikin kuuntelua sitten seuraavan kuukauden ajan.

En kaipaa mitään erityistä sääliä, vain sitä että ihmiset jaksaisivat pysähtyä ja kuultuaan kerran jalkajuttuni puhua kaikesta muusta. Nyt voisin mennä lukemaan Oranssia Kirjaa, Jeffrey Zeldmanin legendaarista teosta Designing with web standards.

Muljah.»

Joo, kun nyt kaikki jännittyneenä odotatte että mitä jalalle kuuluu, niin todettaneen, että se paranee suuremmitta operaatioitta. Eilen (lauantaina) illalla/alkuyöstä jotain muljahti paikalleen ja sen jälkeen kipu onkin laantunut aika lailla. Jes.

En tiedä mitä kirjoittaa, kun mitään ei ole juuri tapahtunut. Pitäisi kai noin muutenkin oppia kirjoittamaan joskus vain lyhyemmin, kun normaalisti sitä haluaisi saada muistiin jotain muutakin kuin pelkkää jauhantaa.

Senni muuten kirjoitti olleensa sisällä aika paljon olkapäänsä takia (paranemisia jälleen), mutta niinpä olen ollut itsekin, kun en ole uskaltanut jalan kanssa minnekään lähteä! Keskiviikosta asti jo, alkaa jopa minulla tuntua, vaikka sisällä olosta pidänkin.

Naks!»

Jotain pientä vain. Keskiviikkona sain jotain jalastani pois sijoiltaan ja sen jälkeen olen hiukan rauhallisemmin ottanut sen kanssa, joten nuorisotoimikunnan kokoukseenkaan en päässyt. Hiukka säikäytti, laskeutuessani tuolle vasemmalle jalalleni se naksahti aika lujaäänisesti ja petti samantien. Mutta parempihan se on nyt, kohta varmaan pystyy kävelemään jo ihan varomatta.

Töitä olen saanut tehtyä ilahduttavan paljon ja uusiakin on jonkin verran luvassa, jes. Pari laskua ensi viikolla ja olen tyytyväinen… Ihmisiä pitäisi edelleenkin nähdä, syystä sun toisesta kun on siirtynyt (lähes) kaikki tapaamiset. Sovitaan uusiksi. Tässä olen.