Ubuntuympyrä alkaa sulkeutua. Työpöytäympäristö on nyt Xfce. Keveyttä löytyy, kaikkea toiminnan kannalta oleellista pystyy mukauttamaan.

Eipä tämäkään ihan täydellinen ole. Gnomen ohjelmista jouduin asentamaan gnome-terminalin (miksei millekään terminaalille voi syöttää haluamaansa merkistöä komentoriviargumenttina?) sekä Nautiluksen. Nautiluksen siksi, että haluan ja tarvitsen mahdollisimman yksinkertaisen SSH-klientin, ja mikä olisi yksinkertaisempaa kuin ikkuna, jossa näkyy hakemiston sisältö tavallisen hakemiston tapaan? En halunnut Nautiluksen ohjastavan työpöytää enkä antaa sen jäädä roikkumaan, kun ikkuna on suljettu: nautilus --no-desktop -n ssh://....

KDE:sta täytyy vielä sen verran sanoa, että valinnanvaraa kyllä löytyy ja useita asioita pystyy muokkaamaan. Yksityiskohtaisesti myös, jos haluat muokata sitä, miltä se näyttää. Mutta ei, jos haluat muokata sitä, miten se toimii. Gnomekin oli reippaasti paremmin konfiguroitavissa niiltä osin kuin KDE. Ehkäpä juuri kaiken tuon johdosta koko säätämisrumba oli todellakin säätämistä ja söhläämistä, asetuksia kun tuntui löytyvän siihen ja tähän sieltä sun täältä… Yritä nyt sitten keksiä mitä pitää muuttaa, mitä mikäkin tekee, ja mistä löydät sen paikan, mistä saat tehtyä sen yhden pienen muutoksen, minkä haluat.

Mutta kuten on kaikkien tiedossa (ainakin tämän jälkeen), Ubuntu ei ole ehkä paras alusta käyttää KDE:ta. Mutta jos innostusta löytyy kahlata läpi erilaisia asetuksia, siitä vaan. Kyllä siitä varmaan ihan hienon näköisen saa. Mutta kyllä siitä saa myös raskaan. (Ja onhan se sitä muutenkin.)

Tjoop. Hieman vastahakoisesti vaihdoin työpöytäympäristöäni Gnomesta KDE:hen. Ja eihän se ihan ongelmitta sujunut.

Ensimmäinen ongelma ilmaantui asennuksen jälkeisessä käynnistyksessä. Kubuntu ei osannut antaa NVidialleni oikeaa ajuria, jonka johdosta graafista työpöytää en nähnyt lainkaan eikä teksti-TTY:istäkään ollut apua, kun olivat täynnä pystyraitaa. Tästä onneksi selvittiin vain pienellä säikähdyksellä, kun Ilmari itse saman kokeneena osasi sanoa ratkaisun ongelmaan heti – asennetaan Live-CD:n avulla uusi ajuri.

Seuraava ongelma ilmaantuikin KDE:n paneeleiden kanssa, enkä tiennyt pitäisikö saman tien palata takaisin Gnomeen… Ongelmana oli siis ettei itse juuri luomaansa paneelia pystynyt konfiguroimaan suoraan. Kyseessä oli kuitenkin vain pienehkö bugi, jonka ratkaisi KDE:n paneelien uudelleenkäynnistys. (Onkohan kaikissa paneeleissa jotain vikaa?)

KDE:n oletuspakettienhallintasofta Adept oli hidas ja aika lailla sekava – asennetaan Synaptic ja tehdään siitä oletus. Ihmisten paljon kehuma Konsole oli täysi floppi; se ei tunnista linkkejä eikä kopioi tekstiä leikepöydälle valitsemalla teksti – ominaisuudet joita ilman et voi elää kerran niitä käytettyäsi. Asennettiin siis gnome-terminal, paluuta vanhaan siis…

KDE:n perusteemat oli myöskin aika omituiset ja etenkin ikkunoiden kontrollointinappulat (palkkiin, koko ruutu/palauta/sulje) olivat liian leveät ja matalat. Käänsin itse human-bluen KDE-Lookista, nyt nappulat näyttää siltä kuin pitääkin (eli samalta kuin ennen). Kaiken kaikkiaan muokkasin teemasta aika lailla samanlaisen kuin Ubuntussa olin pitänyt, sillä poikkeuksella että nykyinen teema on sinisävyinen. Ihan ok tämäkin, mutta eipä siinä rusehtavassakaan ollut valittelemista. Oli oikeastaan aika mukava silmälle. Asia, jota en ilmeisesti pysty muuttamaan on KDE:n menu, joka on aika lailla ruma sekä muistuttaa Windowsia ehkä hieman liikaa.

Noh, suurempi ongelma jota en ole vielä ehtinyt ratkaisemaan on se, että sulkiessa konetta kone ei sammu kunnolla. Tai ei ainakaan viime kerralla tehnyt sitä. Ja käynnistettyä se uudelleen muutamia asetuksia oli kadonnut ja jouduin tekemään ne uudestaan. Ei hyvä, mutta toivottavasti ei ole toistuvaa tuo.

Joitain pikkujuttuja pitää vielä katsella ja fiksailla, mutta eiköhän tämä tästä. On tässä jotain sellaistakin, mistä tykkään, mitä ei Gnomessa ollut.