(17) Sähköä.»

Vuosikausia myöhässä. On laiskottanut.

Maanantaina pelasimme Power Gridiä uusilla voimaloilla Riston ja Matin kanssa. Olin taktisesti koko pelin ajan hieman alakynnessä ja lopulta voitinkin taktiikkani ansiosta. Niin, ja vähän Ristonkin.

Aamulla oli epämääräinen olo. Miksi olen täällä? Missä olen? Mitä häh? Kuka olen? Siinäpä on meille kaikille mietittävää.

(16) Ostoksia ja muuta ihmeellistä.»

Tänään oltiin Susannen kanssa syömässä Itäkeskuksessa ja ostoksilla kaupungilla.

Ostimme tuliaisia Haraldille. Hähä, ettepäs saakaan kuulla mitä. Mutta ostimmepa kuitenkin. Myös joitain joululahjoja tuli ostettua. Ja jotain. Itselle en tainnut ostaa muuta kuin suklaata, jonka tosin söin jo.

Ostosreissun jälkeen käytiin Heidin ja Antsun luona Kalliossa. Susanne tykkäsi.

Tein ammatillisen itseanalyysini valmiiksi. Huomenna olikin koulua, vaikka olin luullut ettei ollut. Ups! No ei se mitään, huomasinpas sen ainakin tänään, tällä kertaa. Ensi kerralla en ehkä huomaa. Olin saanut ruotsin kurssista kaksi opintopistettä, vaikka en ole suorittanut vielä suullista tenttiä. Tiistaina on TK2:n tentti, katsotaan meneekö läpi. Tammikuussa pitäisi tenttiä kirkkohistoria. Normitentti + erityisesti tenttikirjan sisältö. Aargh.

Mitäpä muuta. Firma on nyt virallisesti pystyssä ja yritysrekisterissä. Löytyy nimellä Alshain Oy. Kunhan jaksan, uudelleennimeän tagin Avainkoodi tagiksi bisnes tai jotain, ja saatanpa sitä kautta kirjoitella sinne enemmänkin. Jos vaikka saisi aikaiseksi.

Rikkinäisiä palasia ovat nämä olleet ja myös aika uutisointimaisia. Mutta kaipa se on ihan sallittavaa.

Haluatteko jotain ulkomailta? Mitähän se olisi?

Wien,
me yöt valvottiin

(15) Unihiekkaa, anyone?»

Jälkikäteen, prrr! Idea ja pohdinta kyllä päivältä 15.

Olenpas nukkunut viime aikoina yllättävän huonosti. Vaikka stressiä ei ole ollut, on unen tuleminen ollut vaikeaa. Tokin sekään ei ole lisännyt unitunteja, että olen mennyt vasta kahden maissa sänkyyn, mutta eipä se uni sitten olekaan tullut heti – satunnaisesti olen sammunut vasta joskus puoli viiden maissa…

Joinain öinä olen nähnyt myöskin painajaisia. Torstain ja perjantain välisenä yönä heräsin, kun päässä soi koko ajan kovempi ja kovempi – meteli, jokin, ääni, älytön äänivalli, -matto, tai jotain. Sittenpähän siinä hereillä möllötettiin. Oli aika kuollut olo, joskus keskellä yötä tapahtui, en muista kyllä siitä juuri mitään. Kai minä sitten nukahdin sen jälkeen aika suorilta käsin…

Toivottavasti samanlaista ongelmaa ei ole matkalla. Ja vielä enemmän toivottavasti tällainen nukkumattomuus ja uniongelma ei aiheuta sitä, että matkalla nukuttaisi koko ajan. Murr.

Hukuta mut unihiekkaan
Älä herätä koskaan