Kirjoitushalukkuuden herättelyä»

Olimme keskiviikkona Scandinavian Music Groupin keikalla Tavastialla. Ennen soiton alkua näimme opiskelukaverini vaimoineen. Keikka alkoi lopulta reilusti yli yhdentoista. Aika oli pienoinen yllätys ja pettymyskin, kun kerran Tava oli menossa jo yhdeltä kiinnikin. Itse keikan aikana takanani ollut naispuolinen ihminen puski itseään sen verran kovasti päälleni, että päätin vetäytyä takavasemmalle, sillä tilaa oli todella vähän. Keikan musisointi oli ihan keskivertoisen mukavaa, mutta jokseenkin puuduttavaa SMG-soitantaa. Bändi ei ollut parhaimmassa lavakunnossaan ja jotkin vanhat biisit soitettiin taas liian kantrimaisesti. Keikkan semilatistunutta tunnelmaa ei edes korjannut herra Lehtinen, mutta Paapun veto oli sen sijaan parempi kuin osasin odottaa. Mutta ei sekään ihan niin hyvä, että ilta olisi pelastettu.

Torstaina keskipäivällä lähdimme Susannen mökille. Takaisin kotiin saavuimme myöhään perjantai-iltana eli noin tunti sitten. Mökkistoppi oli ihan mukava ja rentouttava opiskelujen loppumisen jälkeen. Nyt ei pitäisi edes olla yhtään rästitehtävää.

Kesällä suunnitelmani on ottaa kaikki irti siitä vapaa-ajasta, mitä minulla on. Töitä(kin) ja vapaa-ajan käyttötapoja saa ehdottaa. Toivon, että bloginkirjoitushaluni lähtevät kasvamaan tällaisten lyhyiden pikapäivitysten voimin.

Uusiutunut blogi»

Uusi WordPressillä pyörivä blogini on siis vihdoin julkisesti avoinna. Pääsivulta pääset blogiini, vapaan lähdekoodin blogiini (englanniksi) sekä Sivarin päiväkirjaan, joka on esillä alkuperäisessä muodossaan. Lisää erilaisia sivusto-osuuksia lisäilen sitä mukaa jos tai kun niihin sisältöä valmistuu. Suunnitteilla on ainakin jonkinmoinen photoblogi sekä jotain musiikkiin ja levykokoelmaani liittyvää.

Tässä blogissa artikkelit ovat jaoteltu eri kategorioihin niiden sisällön luoteen mukaan. Artikkeleita pääsee selaamaan eri tavoin, muun muassa tagein sekä vuosien että kuukausien perusteella (vuosiin ja kuukausiin linkit löytyvät merkintöjen vasemmassa laidassa olevan numerosarjan 3–4 (kuukaudet) ja 5–6 (vuodet) kohdilta).

Arkistoinnin täydellisyyden kaikki artikkelit ovat säilytetty alkuperäisessä muodossaan. Muistathan, että tätä kirjoitusta edeltävät kirjoitukset, jotka kertovat blogiuudistuksista tai uusista teemoista ovat näiltä osin sisällöltään vanhentuneita.

Tuntuvia ja näkyviä muutoksia aiempaan blogiengineen on huomattavissa määrin. Kommentointi toimii nyt kuten aiemmin, jopa paremmin. Kommenteissa näkyvät kirjoittajien kuvat haetaan Gravatar-palvelusta käyttäjän käyttämän sähköpostiosoitteen perusteella. Blogin päivittymistä tulee myös tapahtumaan nyt useammin, jopa useammin kuin koskaan aikaisemmin, sillä ylläpitopuolella on käytössä erinomaiset työkalut artikkeleiden kirjoittamiseen. Muutenkin erilaisten asioiden päivittäminen on helpompaa, joten mahdolliset virheet saan korjattua helposti.

Jotain on jäänyt poiskin. Toistaiseksi en lisäile aiemmin pikalinkeiksi nimettyjä linkkejä sivustolleni. Tähän perussyy on se, ettei alusta tarjoa suoraan sellaista palvelua, jolla tämän kaltaista toimintaa voisi harrastaa. Mahdollisesti liityn esimerkiksi StumbleUponiin, josta sitten voin koostaa uusimmat lisäämäni linkit sivulleni. Ulkoisista palveluista saatan alkaa koostamaan myös Diggin diggailujani sekä Flickr -tunnukseeni lisäämiäni kuvia.

Se blogiasioista tällä kertaa. Päivitän sivuani lähiaikoina real life -kuulumisilla. Siihen asti, lukemiin.