Tällä viikolla vaihdoimme opinnäytetyöaihettamme lennossa. Uutta aihetta ei ole vielä tarkalleen tiedossa, mutta vanha on jo hylätty. Olen edelleen ilman (vahvistettua) harjoittelupaikkaa, vaikka harjoittelu alkaa todennäköisesti viikolla 41 (eli ainakin kaksi viikkoa lomaa vielä!). Pitkään pohdinnan alla ollut paikka on todella heikoilla jäillä juuri nyt, kun se ei enää tunnukaan siltä omalta.
Tänään olin sekä Espoon että Vantaan Kierrätyskeskuksissa joista mukaan tarttui lautapeli Manhattan, pari tietokonepeliä ja kasa levyjä. Kehtasivatkin vielä valittaa ettei ollut uutta opiskelijakorttia, mutta alennukset kuitenkin tuli molemmista.
Kohta on taas levyjen julkaisukausi, joten ostoksia tulee tehtyä viimeaikaista enemmän. Pitkään on pitänyt jo kirjoittaa joistain levyistä blogiinkin mutta jostain syystä en ole saanut aikaiseksi.
Ei, en ole tullut Sisiliasta.