Benefits achieved…»

Harjoittelutehtävät tehty! Vietin tänään mukavan tovin kahden tehtävän kanssa, toista täydentäen ja toisen kokonaan kirjoittaen. Lopulta kymmentä vaille kolme pääsin palauttamaan myöhässä olevan tehtävän Blackboardille, joka näyttää toimivan vain silloin tällöin Linux-ympäristössä. Oi kuinka odotankaan sitä päivää, kun pääsen Blackboardista ja Outlook Web Accessista eroon.

Saavutetuista eduista on vaikeaa luopua. Oli sitten kyseessä tavara tai jokin abstrakti asia. Kyseessä tällä kertaa pääasiassa levyt ja muu materia. Missä vaiheessa on aika todeta, että vanhaan ystävään ei ole todellakaan tullut pidettyä yhteyttä (molemminpuolin), vaikka on lupailtu ja mahdollisuus yhteydenottoonkin on yhtä kaukana kuin oma puhelin?

Kun kerran puhutaan saavutetuista eduista, niin puhutaan sitten houkutuksistakin. Stingissä on viime päivinä ollut sitä jotain. Ei nyt niin paljon, että levyjä lähtisin ostelemaan, mutta kaikkea mukavaa kyllä löytyy kaikkialta. Niin on löytynyt myös Boardgamegeekistä.

Hyvää yötä.

Testissä Clans ja Manhattan»

Koska lautapelilauantaina ei ollut mitään järkyttävän mielenkiintoisia tarjouksia, jätin menemättä. Mielenkiintoisin oli Sutter’s Mill, jonka (toki tärkeästä) korttielementistä en välttämättä olisi tykännyt. BGG:ssä minulla on kuitenkin yhteensä 56 44 peliä, joita haluaisin vähintään kokeilla (tai pelata uudelleen) ja jotkin jossain vaiheessa mahdollisesti omistaa. Niistä lienee tällä hetkellä kiinnostavimmat Finca ja Snow Tails.

Tänään tuli pelattua Susannen kanssa kahta uutta peliä; Clans ja Manhattan, jotka molemmat osoittautuivat yllättävänkin hyviksi peleiksi.

Clans

Clansissa on näennäisesti teema, joka on ihan mielenkiintoinen, mutta itse pelatessa peliä teemaa ei tule mietittyä, vaan peli näyttäytyy täysin abstraktina. Mukavan näköinen pelilauta tosin auttaa peliä seuratessa, mutta ei juurikaan teemansa puolesta. Ensimmäisten kahden pelin jälkeen on vielä vaikeaa sanoa, kuinka hyvä peli todella onkaan kyseessä. Pelin säännöt on ainakin helpohkoa ja nopeaa omaksua ja pelaamaan pääsee nopeasti, kunhan klaanien majat on asetettu pelilaudalle. Peliin saa varmasti vielä enemmän taktista syvyyttä, kunhan sitä pelaa uudelleen muutaman kerran. 2-4 pelaajan peli tuntui siltä, että se tosiaan olisi BGG:n arvioiden mukaisesti paras kahdella pelaajalla. Kolmas pelaaja voisi tuoda peliin hieman enemmän maustetta, mutta toisaalta satunnaisuutta ja kontrollin menettämistäkin. Erinomainen peli 2,5 euron kirpputoriostokseksi. BGG-pisteytys 6.8/10.

Manhattan

Manhattan puolestaan muistutti enemmän massatuotantopelejä, eikä ihme; peli on ollut Suomessa vuonna 1995 vuoden perhepeli. Manhattaninkin teema on ihan mielenkiintoinen ja se tuntuu pelattaessa enemmän, koska pelilaudalle tosiaan kasataan pilvenpiirtäjiä muovisista palikoista. Oma ensivaikutelmani pelistä oli hieman sekava, koska ennen pelin alkua oli vaikea arvioida, kuinka paljon milläkin pisteytysmetodilla (tai tuurielementillä) oli pelissä painoarvoa. Odotan uusia pelejä suuremmalla pelaajamäärällä, koska kahden pelaajan välillä pelissä oli ehkä hieman liikaakin kontrollin ja vapauden tuntua. Tämäkin löytyi kirpputorilta ja hinta taisi olla 4 euroa. Paloja oli sen verran kuin pitikin, mutta yksi oli väärän kokoinen (arvoinen). Musta permanenttitussi korjasi tilanteen, vaikkakin epäesteettisesti ja -käytännöllisesti. BGG-pisteytys 6.2/10.

Ahaa! ja muita tunnelmia»

Tänään ymmärsin taas miksi musiikkikokoelmassani on Mauri Antero Nummista. Mieletön svengi, hienoja tarinoita ja loistavat soittajat. Tajusin myös, että en oikeasti tarvitse todella harvinaisia promopainoksia kaikkien bändien singleistä. Tai oikeastaan juuri minkään bändin. Poistin kokoelmastani jonkin aikaa sitten jo muutamia singlejä ja tänään lisää (pääosin edellämäinittuja promoja ja radiosinkkuja). Kaikki enintään viikon vanhat levyt löytyy tämän linkin takaa, käykää tutustumassa ja kerryttäkää viihderahastoani. Ei, ihan kaikki levyt eivät ole omasta kokoelmastani.

Sain pienen kasan töitä purettua myös tänään myöhäisillasta, helpottaa jokseenkin. Vielä olisi tehtävänä pari harjoittelutehtävää.

Lautapelit.fi:n joulukalenterissa on joka päivä uusi tarjous. Kampanjakoodikenttään JK [päivännumero] ja tarjous pamahtaa ruudullenne. Toivottavasti ei ole liikaa under eye creamia kuitenkaan.

Crying all the way to the pawnshop
and I pray my superficial gene
to calm down

Pelle, olet taas ja edelleen niin oikeassa. Tukekaa hienoa ruotsalaista muusikkoa! Levyjä saa täältä. In a Nutshell on kuningas.