Luopumisesta

Miksi toiset asiat pysyvät suosikkeina jatkuvasti ja sananmukaisesti pysyvästi, kun toiset tarjoavat vain ohimeneviä hyviä hetkiä? Muutummeko niin paljon ihmisinä? Muokkaavatko uudet kokemukset ja löydöt meitä? Huijaammeko itse itseämme, kun valitsemme suosikkejamme? Voimmeko pitää jostain asioista vain ulkoisten, itse asioihin kuulumattomien vaikutteiden takia? Onko hyviä asioita vain niin paljon, että jotain on karsittava pois, jotta pääsemme todella nauttimaan parhaista asioista?

Kashmir

Kashmir on pitkän linjan suosikki, jonka taisin aikoinaan löytää Rocket Brothers -kappaleen kautta. Kyseinen biisi soi ja näkyi paljon MTV:llä silloin kun sitä ehkä eniten seurasin. Kappale oli jotain muusta poikkeavaa. Jotain sellaista, jota en silloin osannut tunnistaa sellaisen yhtyeen musiikiksi, joka tulisi jokseenkin määrittämään kuka minä olen, musiikillisesti ja ehkä muutenkin. Kashmir on edelleen suosikki, mutta ei läheskään yhtä suvereeni ykköspaikan haltija, eikä sitä enää lainkaan. Viiden parhaan joukossa kuitenkin. Löysin Kashmirin taas kerran uudelleen noin kymmenen minuuttia sitten. Kashmir on todellinen kestosuosikki, vaikka ei kirkkaimmassa kärjessä jaksakaan.

Sigur Rós

On hieman tuskallistakin tunnustaa, että Sigur Rós ei tarjoa enää aivan samanlaista nautintoa kuin ennen. Uutuudenviehätys on kadonnut jo kauan sitten. Jokainen uusi levy jaksaa innostaa enemmän tai vähemmän. Toivottavasti seuraava taas enemmän. Myös Sigur Rós oli jossain vaiheessa lempiyhtyeeni, eikä suotta. Kappaleiden joukosta löytyy varsinaisia helmiä. Niitä ei kuitenkaan jaksa kuunnella jatkuvasti. Yksi asia, josta edelleen pidän yhtä paljon kuin suurimman fanitukseni vuosina, on yhtyeen johdonmukainen, yksinkertainen sekä kaunis tyyli kaikessa markkinoinnissa. En kadu yhtäkään ostamaani Sigur Rós -tuotetta.

Belle & Sebastian

Belle & Sebastian on hieno orkesteri. Hienoja kappaleita, tarttuvia melodioita ja lyriikoita. Minulle ongelma yhtyeen kanssa on se, että jokaisen uuden levyn ostettuaan tiesi jo ennen levyn kuuntelua, että oli ostanut taas yhden levyn lisää samaa tavaraa. Hyvä ja tasalaatuinen tuotanto on toki hyvä, mutta mielestäni homma alkoi käydä jo hieman liian (tasa)paksuksi. Levyhyllystä poistui aikaista tuotantoa. Kaikki Dear Catastrophe Waitressista lähtien säilyi. Uusin ehkä vain siksi, että en vielä tiedä, pidänkö levystä vai pidänkö siitä paljon.

Gomez

Luulin pitkään pitäväni Gomezista ihan tosi paljon. Sain alunperin vinkin muistaakseni Otolta, ja siihen aikaan bändi iskikin aika lailla. Taisin ostaa ensimmäisen Gomezin levyni Liquid Skin lontoolaiselta käytettyjen levyjen torilta. Jonkin aikaa sitten päätin tehdä suursiivouksen levyhyllylleni. Suurin yksittäinen osa, josta luovuin, oli Gomezin tuotanto. Hyllyssä oli kaikki studioalbumit, pari kokoelmaa ja yksi EP. Jopa kännykkäni soittoääni oli Gomezia, tosin lähinnä sen seikan takia, että kappale How We Operate sopi hyvin soittoääneksi sen rakenteen takia. Nykyään kokoelmaan kuuluu yksi Gomezin sinkku We Haven’t Turned Around, sekä pari digitaalista kappaletta ostettuna. Nämä tyydyttävät Gomez-tarpeeni. Ikävä ei tule, nyt kun hyvästit on jätetty. Tunne on helpottava.