Kesämusiikkini on vuonna 2009 ollut seuraavanlaista, olkaa hyvät:

Uusi vanha löytö: Lemonator

Kuuntelin muutama päivä sitten keittiössä puuhastellessani Lemonatorin Yesterday Was Good -kokoelmaa ja totesin että se kuulostaa yllättävän raikkaalta. Maanantaina kävin ostamassa kaksi Lemoa lisää, joista toinen, At the Presence of Great Beauty, on minulle uusi tuttavuus. Toinen levy on edellisen kuuntelukauden lempparilevy Grandpop. En kadu ostostani.

Lemonatorilla on muutama erityisen nerokas biisi, jotka ovat soineet päässäni jopa ennen uutta löytämistä tai edes kokoelman ostamista. The Killer I kuulostaa mielestäni ehkäpä jopa epäilyttävän paljon The Rasmukselta, mutta sen powerpoppimainen eteenpäinvetävyys on vertaansa vaille. Biisissä ei ole yhtään kunnollista hengähdystaukoa eikä tarvitsekaan olla. Juuri tällaista musiikkia joskus täytyy saada kuulla.

Toinen, ehkä ensimmäisestä kuuntelukerrasta lähtien silloin tällöin päässäni soinut biisi on Once I Killed A Boy With A Girl, joka ei ole ehkä yhtä eteenpäinmenevä kuin edellä mainittu, mutta se melodiat ja lyriikat yksinkertaisesti jäävät junnaamaan päähän. Ei ihme, että biisi päättyy fadeen, kun edes sen päässä soidessa ei sille voi keksiä mitään järkevää loppua.

Lemon uusimmasta levystä tykkäsin aika lailla vilpittömästi saman tien. Mitään yksittäistä biisiä en (vielä) osaa nostaa esiin, mutta koko levy oli erittäinkin kuunneltavaa materiaalia. Sopii loistavasti kesään.

Viiden kuuden vuoden lähes täydellisen unohduksenkin jälkeen jokin voi kuulostaa raikkaalta, hyvältä ja etenkin siltä, että sitä kehtaa ostaa levyhyllyyn enemmän kuin pakollisen kokoelmalevyn verran. Kaiken lisäksi bändi on ilmeisesti edelleen elossa, joten jotain uuttakin voi odottaa.

Kesäjaska: Lenni-Kalle

Kesällä täytyy kuunnella jazzia. Kun tänä keväänä kova sana oli Iiro Rantala, on kesäjaskarin titteli kääntymässä Lennille. Uusi Piano-albumi vaihtelevilla solisteilla on soinut aika paljon. Lemppareihin kuuluu Johanna Iivanaisen tulkitsema (Leif Wagerin) Romanssi, Veskun erittäin tunteiakas versio Albatrossista sekä Lennin ja Iiron yhteistiluttelu Päivänsäde ja menninkäinen. En kuvaisi “Pianoa” parhaimmistoon kuuluviin kesälevyihin, mutta tänä vuonna se on sytyttänyt.

Kesän leppoisan jatsailun janoon olen hankkinut Lennin Trion Lumian (vielä ehtimättä kuunnella sitä) sekä Marika Krookin kanssa tehdyn Hiutaleita -joululaululevyn.

“Kestosuosikit”

Kestosuosikeista tämän vuotisia kesäartisteja ovat olleen Scandinavian Music Group uudella “Palatkaa Pariisiin!” -levyllä ja Sigur Rós vuoden 2007 julkaisuilla (Hvarf/Heim ja Hljómalind -sinkku) sekä erityismainintana harvinaisen Inní mér syngur vitleysingur -sinkun kakkosbiisillä Heima. Kesäalbumeita Sigureilta ovat ehdottomasti myös Takk…, tietty uusi Með suð í eyrum við spilum endalaust ja miksei Ágætis byrjunkin.

Haluan vielä sanoa nämä!

Muita mainitsemisen arvoisia bändejä ja/tai levyjä ovat olleet:

• The Decemberists ja The Hazards of Love.
• Kent, jonka boksin ostamisen jälkeen biisit ovat pyörineet soitossa. Etenkin itselleni aiemmin tuntematon Du & Jag Döden on yllättänyt iloisesti.
• RinneRadio tasaisesti kaikkien vuosikymmenien tuotannolla sieltä täältä napsien.
• Starsailor ja All The Plans (etenkin rajoitetun version akustinen levy).
• Tekniikan ihmelapset, jonka musiikin ehkä viimeinkin tajusin ja sain sitä myöten UB-kokoelmani hieman täydemmäksi. Hyviä biisejä kaikki tyynni Syntymäpäivällä.
• Think Twice ja Kaksi maailmaa.
• The Whitest Boy Alive ja Rules, mutta myös debyyttilevy Dreams.

Vuoden 2009…

…paras kesäbiisi on ehdottomasti Scandinavian Music Groupin Näin minä vihellän matkallani.

…paras kesäbändi on Sigur Rós.

…ilahduttavin metakesämusiikillinen asia on Letkun ja Joelin yhteistyössä säveltämä C-osa saman albumin Huutelen pimeään -biisiin.

Näin vuodenvaihteessa (jälkipuolella tällä kertaa) on aika taas julistaa omasta mielestäni parhaat levyt sun muut. Levyhyllystäni löytyy yhteensä 22 vuonna 2007 julkaistua albumia, 4 singleä/ep:tä, kaksi kokoelmaa sekä Magyar Possen internetsivuilta ladattuja Räkänauhoja.

1. Scandinavian Music Group: Missä Olet Laila?
2. Pooma: Persuader
3. múm: Go Go Smear The Poison Ivy

Kolmen kopla, edellisen vuoden tapaan. Kakkonen ja kolmonen ovat todellisuudessa varmaan aika lähellä toisiaan jälleen ottaen huomioon että hankin Pooman levyn vasta tammikuussa 2008 ja siten olen vasta tutustumassa levyyn. Tänä vuonna Suomessa on tainnut olla pop erilaiset eläinten nokat (!).

Scandinavian Music Groupin uusi levy Missä Olet Laila? oli tietysti pakko-ostos ja itsestäänselvyys. Jo ensimmäisellä kuuntelukerralla huomasin, että levy on täynnä kauniita balladeja, lukuunottamatta kappaletta Mustana, maidolla, kylmänä, kuumana, joka on raivostuttavaakin raivostuttavampi. Ainakin tällä levyllä. Monesta paikkaa ylistävääkin kritiikkiä saanut “aikuistunut” SMG, Terhin persoonallinen lauluääni ja sen sopiminen kappaleisiin vetoaa myös minuun. Parhaita pätkiä ovat mm. Lopulta olemme kuitenkin yksin sekä Tahdon uudet silmät. Levyn huippukohta löytyy kuitenkin aivan loppupuolelta. Rauhan laulu on ehkä se kappale, jonka takia SMG perustettiin ja jonka takia sen kannatti olla pystyssä näin kauan.

Täytyy tunnustaa, että Pooma ei säväyttänyt pariin ensimmäiseen kuuntelukertaan MySpacessa. Jotain musiikista kuitenkin jäi aina hampaankoloon, ja lopulta päätin ostaa Pooman ensimmäisen pitkäsoiton Persuaderin siskoni syntymäpäivälahjalla minulle (kaitpa toisten antamaa rahaa on helpompi tuhlata?). Helsinkiläisyhtyeen pitkäsoitto on aivan mieletön tunnelmapläjäys. Jotain maagista levyssä on. Kuunneltaessa keskellä kiirettä musiikki ei pääse oikeuksiinsa niin hyvin kuin rauhassa alusta loppuun kovaa tykitettynä (vaikka itse musiikki onkin kaukana järjettömästä mäiskeestä). Levy saa myös erikoismainintani erittäin nerokkaista levynkansista — vokottelijapa hyvinkin! Levy on yllättävän tasaista laatua, mutta kliimaksikohta löytyy kappaleiden Through the Calm ja Persuader köntistä. All Worked Out on hieno lopetuskappale, ja mikäli sen sanoitukset on tarkoitettu liittyvän levyn teemaan ja kansitaiteeseen, niin ei voi sanoa mitään muuta kuin wau. Ne-ro-kas-ta.

mùmin Go Go Smear The Poison Ivyn hankkiminen oli alunperin aika lailla kokoelman täytenä pitämistä ja hieman epäröinkin hankintaa. Aluksi en levystä pitänytkään kovasti, mutta jotenkin se vei mukanaan. múm on siirtynyt ehkä hieman, vain hieman popimpaan ja leikittelevämpään suuntaan. Tykkään myös tästä uudesta tyylistä. Vanha tyyli ei olisi tänä vuonna ehkä jaksanutkaan innostaa. Perunasta tehty levyn (erikoispainoksen) kotelon osa on omituinen, hyvin islantilainen ja múmille ominainen. Etukannen vaihdettavat kuvat on hauska idea. Ja kannet on muutenkin täynnä eyecandya. Itse levyn pehmoinen (!) päällys on ällöttävän ihana ja kosketeltava. Levyn ehdottomasti paras kappale on Guilty Rocks, muita mainittavia ovat esimerkiksi A Little Bit, Sometimes ja Dancing Behind My Eyelids.

Jälleen tänä vuonna annan erityismainintoja. Ensimmäinen niistä menee Ville Leinosen Hei! -levylle, joka on erinomainen uudelleensovituslevy ja joka sai muutakin mukavaa aikaiseksi. Interpolin Our Love To Admire on jees, mutta sen muodostuminen legendaksi minun levyhyllyssä saa vielä odottaa. Mika Nuorvan Paratiisin siirtomaat ei pettänyt Nuorva -fania. Kiitokset ja kumarrukset (sekä pyllistykset!) taas päässä soivista melodioista Mikalle. Tykkäsin myös Damn Seagullsin Soul Politicsista (katso arvosteluni), mutta nyt ensi-ihastus on jo laimennut. Toinen ihastus on tulossa, mutta ei kolmen listalle tällä(kään) kertaa.