Olen jo jonkin aikaa miettinyt seuraavanlaista.

Minkälainen eettinen maailma sisällämme vallitsisi, jollemme olisi saaneet minkäänlaista kasvatusta (en siis tarkoita vain kasvattamisen laiminlyöntiä) olisi, eikä maailma itsessään reagoisi rankaisemalla tai kiittämällä minkään tietyn etiikan mukaan tapahtumiin, vaan mukautuisi sen mukaan, minkälaisen etiikan henkilö kehittäisi itselleen. (Tämä ei tietenkään toimisi käytännössä laisinkaan, koska maailman pitäisi olla jokaiselle erilainen, ainakin aluksi.)

Yritän selventää, mitä ajan takaa, kun tuntui hieman sekavalta edellinen kappale. Ruoan hankkimisen voisi tehdä suurpiirteisesti kahdella tapaa. Ensimmäinen tapa olisi tienata rahaa ja ostaa sillä ruokaa, kuten muidenkin nähtäisiin tekevän. (Toisaalta, kun nähdään toisten tekevän jotain, voidaan tietyllä tapaa jo katsoa sen olevan tietynlaista opastusta oikeaan toimimismalliin.) Toinen tapa olisi varastaa ruoka (lue: ottaa maksamatta, mitään etiikkaahan ei ole) ja olla tekemättä mitään.

Olisiko tuloksena jotain anarkian kaltaista, vai alkaisimmeko ajatella jotenkin epäitsekkäästi asioita? Jos henkilöllä ei ole mitään etiikan mallia pohjalla, luulen, että aluksi mitä tahansa voisi tapahtua, ja ihminen toimisi aika lailla itsekkäästi. Myöhemmin sitä ehkä alkaisi ajattelemaan jotenkin muuten, vaiko ei?

Tästä päästäänkiin seuraavaan kysymykseen. Onko näin joskus ollut, onko nykyiset yhteiskunnat rakentunut nykyiseen muotoonsa pitkän prosessin jälkeen? Miksi ei olisi? Tultaisiinko samaan lopputulokseen (tai oikeastaan tilanteeseen) uudestaan?