(De)focus»

Talouteemme hankittiin PlayStation 3 -konsoli Suomen voittaessa jääkiekon maailmanmestaruuden. Lisäksi viihdekeskus täydentyi aiemmin 27″ Full HD -LED-televisiolla sekä myöhemmin uudella TV-tasolla.

Aiemmasta johtuen vapaa-aikaa on tullut tietokoneen sijasta vietettyä paljon sohvalla pelien ääressä. Toistaiseksi pelatuin peli on ollut Gran Turismo 5.

Samasta syystä johtuen myös musiikin kuuntelu on jokseenkin vähentynyt. Se kuitenkin lisääntynee nyt tulevina päivinä, kun jonkinlainen innostus tietokonetta kohtaan on taas palailemassa.

Oletan, että en tule kesällä paljon kirjoittamaan blogia, mutta sitähän ei koskaan tiedä. Pitäkäähän itsestänne huolta myös nyt helteillä. Palataan asiaan!

Aamuyön tunteina…»

Huomenna (tänään) maanantaina olemme seurustelleet virallisesti, olleet kihloissa ja naimisissa vaimoni Susannen kanssa yhteensä 5 vuotta. Onnea.

Stick-ers

Toin San Francicon Japantownista talvella 2008 vaimolleni (silloin tulevalle vaimolleni) Kamion puputarroja. Ne olivat mukamas ihan normaaleja tarroja, mutta sanoin että sen kaltaisia ei varmasti löydy Suomesta. Lupasi etsiä sellaisia minulle. Ei ole löytynyt. Aika yksinkertaisia mutta silti niin söpöjä, vai mitä? Myöhemmin häämatkallamme Lontoossa ostin “Lovely Sticker” -merkkisiä Artboxin tarroja (Faces and Doodles, Panda’s Life). Ne todella ovat aika lovely, eikö? Täytyypä alkaa käyttämään näitä, kun en ole vielä ehtinyt. Lämäsinkin heti pari kalenteriini.

Musiikkiuutisia ja -jäkätystä

Laitoin aiemmin illalla Huuto.nettiin myyntiin joitain vanhoja levyjä, elokuvia ja kirjoja (listalla on siis sekalaista ja vanhempaakin, myös muista suunnista kertynyttä tavaraa). Mikäli joku kohde kiinnostaa, huutelepa Huudossa tai vedä hihasta.

Iiro Rantala New Triolta saisi jo tulla uusi levy. “Uutta” (ei debyyttilevyllä ollutta) materiaaliakin on jo tuubissa; Viking 69, Pekka Pohjola sekä Chick from Corea osat yksi ja kaksi. Levy kauppohin, kiitos.

Magnet Magazinen blogissa on mielenkiintoinen “Chamber” -versio suomalais-ranskalaisen The Dø:n On My Shoulders -biisistä.

Thirteen Senses -yhtyeen uusi albumi Crystal Sounds on ainakin toistaiseksi kuultavissa kokonaisuudessaan osoitteessa thirteensenses.com. Mielenkiintoinen albumi, tosin ei ainakaan ensimmäisten kuuntelukertojen jälkeen vaikuta kovinkaan roimasti paremmalta kuin aiemmat. Ei kyllä tuottanut suurta pettymystäkään. Lewis Slade on luonut mielenkiintoisen Thirteen Senses -fanisivun.

Mt. Desolation on Keanen Tim Rice-Oxleyn alt-country -projektibändi, jota on syytä pitää edes jokseenkin silmällä.

The Rain julkaisi Checkpoint -DVD:n. Onkohan se hintansa väärti ei-enää-niin-suurelle-fanille?

King of all the Animalsin Twitter-feedi @koatafinland innostuttaa.

Kashmir on keikalla Tavastialla 25.5. Tervetuloa seuraksi. Liput saa Tiketistä, hinta 18€.

“Mitä muuta?”

Kirkon keskushallinnolla ja sitä myötä myös Kasvatuksen ja nuorisotyön yksiköllä on uudet nettisivut.

Video 125:n Driver’s Eye View -DVD:t Lontoon maanalaisesta vaikuttavat hieman liiankin houkuttelevilta.

Tässä tämänkertainen puhdista kirjanmerkit -hetkeni.

P.S. Saako rei’ittäjää kutsua reikäpelleksi?

Nötköttiä, nötköttiä, papuja ja nötköttiä.»

En ole missään erityisessä teknologiavillityksessä, mutta olen löytänyt EeePC:ni uudelleen. Olen päättänyt opetella kirjoittamaan tällä laitteella kaksin käsin edes jokseenkin nopeasti – sisältää myös oikeinkirjoituksen. Suurin ongelma toistaiseksi on ollut se, että painalluksia jää välistä koska en joko paina näppäimiä tarpeeksi kovaa tai painan niitä väärään suuntaan. Erikoista kyllä, erityisen vaikeaksi on osoittaunut välilyönti. Syyt halulle opetella ovat laitteen pienuus, äänenkäyttö sekä ehkä myös hieman ekologisuus.

Olen urakoinut myös Monty Python -DVD-kokoelmani kanssa. Nyt olen katsonut boksin saamisen jälkeen ensimmäiset kaksi kautta kokonaan, joista viimeiset tänään (eilen) K:n kanssa. Monet asiat ja etenkin vitsit ovat saaneet alkunsa Monty Pythonista.

Hyvää yötä.