Siinä missä elo- ja syyskuu olivat hiljaisia blogikuukausia, tulee lokakuusta todennäköisesti vilkkaampi. Harjoitteluni alkaa maanantaina Helsingin Diakonissalaitoksen pyörittämässä päiväkeskus Kaalossa. Harjoittelupäiväkirjaa tulen siis kirjoittamaan ja suuri toiveeni itseäni kohtaan olisi että saisin kirjoitettua paljon myös musiikista. Uutta musiikkia on julkaistu hirveästi ja vanhatkin levyt ovat saaneet minut innostumaan. Seuraavassa jo ensimmäinen päivitys siltä saralta.
Syysmusiikkia
Muse / The Resistance
Syksyn pakkohankinta nykyään jo aika pitkälti mainstreamimmaksi muuttuneelta Muselta. Levy täyttää ja ylittää kaikki odotukset, jotka toisaalta tällä kertaa olivat aika lailla matalalla viitaten edellisen lauseen sanahirviöön. Jotkin yhteet parantavat laatuaan hieman levy levyltä ja uusilta levyiltä löytyy yhä hienompia helmiä. Toiset yhtyeet taas yrittävät parantaa yltiöpäisesti laatua ja kirjoittaa murskaavan mahtavia kappaleita. Näin tekee myös Muse, eikä ole yllätys, että Matthew Bellamy osaa yllättää rokkikukkoudellaan ja neroudellaan.
Useamman kuuntelukerran jälkeen Musen uusi eepos alkaa hahmottua. Aloitusraita Uprising kuulostaa hyvin, hyvin perinteiseltä Muselta pienillä mausteilla ja kakkosraita Resistance lisää mausteisuutta entisestään. Undisclosed Desires ei ole vieläkään täydellisesti avautunut minulle. Siirappi, aamuöinen utu ja Gaussian Blur 50px kuvaavat hyvin mielipidettäni kappaleesta.
United States of Eurasia alkaa hyvin BH&R -tyylisenä balladina, mutta kun kappale pääsee kunnolla vauhtiin – oho ja vau. Queen. Jotenkin ekalla kuuntelukerralla sitä tajusi että nyt tämä levy alkaa, tämä on nyt sitä mitä on odotettu, tämä on sitä mitä jaksan kuunnella uudestaan ja uudestaan, tämä on se syy minkä takia ostan uusia (Musen) levyjä. Biisin outro Collateral Damage on hienoa musisointia jo sellaisenaan (kaikki kunnioitus myös herra Chopinille). Mielelläni kuuntelisin samantyylistä hyminää ja nättiä pianonsoittoa muutenkin. Aivan:
The outro also features blurry childlike laughter, sounds of machine guns, explosions and ending with the sound of a jet fighter flying over head.
– MuseWiki.org
Guiding Lightin yhdistän myös hyvin vahvasti BH&R:iin. Tämä on jotenki hyvin luotettavaa Musea. Kuten on Unnatural Selectionkin, mutta sen yhdistän alkuaikojen Museen, eikä mitenkään huonolla sävyllä. On mukavaa kuulla vuoden 2009 Muse soittamassa sitä samaa, vanhaa tyyliä. MK Ultran joudun toistaiseksi heittämään samaan kategoriaan Undisclosed Desiresin kanssa; siihen ei kuitenkaan päde ihan samat kuvailusanat. Se on kuitenkin vielä hyvin piilossa oleva kappale, vaikka tiedän, että tykkään siitä aika lailla.
I Belong to You on tavallaan Resistancen Supermassive Black Hole. Se on jokseenkin samalla tavalla leikittelevä, mutta voittaa SBH:n 10-1. Piano+Matthew on niin hieno yhdistelmä, että sitä sietää kuunnella todella useasti. Jotkut naispuoliset kuuntelijat saattavat myös sulaa täysin muodottamaksi klimpiksi Matthew laulaessa ranskaksi. Itselleni jotain samankaltaista aiheuttaa kuitenkin bassoklarinettisoolo biisin outrossa. Aika mahtavasti keksitty ja sovitettu. Uppoaa täysillä ja syvälle. Mutta ah ja voi, mitä onkaan vielä tulossa…
Kolmiosainen orkesterin kanssa äänitetty Exogenesis -sinfonia on aika eeppinen kokonaisuus niin musiikillisesti kuin lyyrillisestikin (Who are we? Where are we?). Teos on niin massiivinen ja niin Musemainen ehkä juuri siksi, että Matthew halusi itse kirjoittaa viulujenkin sovitukset. Overture on kuitenkin aika peruskamaa, mutta kakkososa Cross-Pollination on mahtava, alkaen pianoilulla, jatkuen uhoamiseen ja räyhäämiseen sekä jälleen palaten pianoiluun. Redemption ikäänkuin palauttaa sankarin kotiin utuisesti ja suhteellisen rauhallisesti. Vähän samalla tavalla kuten Daisyn It’s About Timen päätösraidassa Magic Ride, jossa taikamatka todella on ohi!
Kaikenkaikkiaan The Resistance on hyvin eheä kokonaisuus hyviä kappaleita. Tästä kertoo ainakin se ettei sen kuuntelemista halua lopettaa eikä yksittäisiä biisejä voi oikein valita kuunteluun – aina pitäisi aloittaa alusta. Niin tuleekin tapahtumaan vielä monesti.
Kokoelma uutta, vanhaa ja vanhaa uutta
Tässä onkin sekalainen kasa kaikkea. Athleten uusi levy Black Swan on kokonaisuudessaankin hyvä, mutta Superhuman Touch on sen verran BTN -tyylistä, että se vie minulta paremmin jalat alta kuin mikään muu yksittäinen levyn raita. Athletesta olen saanut kertoa muille niinkin paljon, että eräs ranskalainen tuttuni alkoi käyttää yhtyeen levyihin lähes vuokrarahojaan… Samainen kaveri totesi myös Lemonatorin olevan aika rock. Ehkä pitäisi perustaa suomalaisten levyjen välityspalvelu…
Olli Heleniuksen uusin Kulkea kuin vapaa on jotain L-60°:n ja Ollin oman soolotuotannon välimaastosta. Sanaa älyttömän kovasti iskevässä paketissa ja Colliander taas mukana! Harva artisti on vuosien varrella koskettanut juuri sanoilla ja fiiliksillä yhtä paljon kuin Olli. Kiitos hienosta työstä ja musiikista, minun sanat eivät riitä nyt eivätkä taida ikinä riittääkään!
Sivarin koulutusjaksolle mennessä ensimmäistä kertaa viereeni istui eräs mieshenkilö, jonka päämääränä oli myös Lapinjärvi. Puhe ajautui ennen pitkää musiikkiin ja lopulta Klezmeriin, traditionaaliseen juutalaiseen musiikkiin. Okei, ensimmäinen mielikuva saattoi tuoda mieleen aika järkyttäviä ajatuksia. Mitäs se oikeastaan onkaan, jotain perinnemusiikkia? Soittaako sitä vanhat pierut? Itse musiikkityyliin tutustuin vasta paljon myöhemmin, vasta silloin kun kontakti tähän mukavaan kaveriin oli jo valitettavasti katkennut. Tarttuvia melodioita, niinhän se meni – ja niinhän niitä tuli. Kaikki tyylit ja yhtyeet eivät iskeneet, mutta Kroke ja The Sounds of the Vanishing World sen tekivät – omistan levyllisen juutalaisten perinnemusiikkia. Juuri julkaistu uusi Kroken levy voi olla seuraava, jos se iskee yhtä kovasti.
Lenni-Kallen Trion levy on jo vanha ja olenhan minäkin sen jo jonkin aikaa omistanut. Heinäkuussa ostamani Lumia on parina viime päivänä päässyt hyvään soittoon, levyllä on sellaisia helmiä joita en ole aiemmin sitä kuunnellessani hokannut. Taisi käydä Team Ahmat.
Juuson (kiitos!) Vuokatissa suosittelema Jukka Perkon ja Virtuosi di Kuhmon julkaisu Kaanaanmaa löysi tiensä lopulta levyhyllyyni halvalla hinnalla. Halpa hinta osoittautui kuitenkin vain yhdeksi plussaksi. Musiikki on kaunista, hyvin soitettua ja sitä kuunnellessa on hyvä nukahtaa. Se tuo myös omalla tavallaan lohdutusta elämään.
Post mortem
Äitini äiti Maila poistui hiljaisesti keskuudestamme eilen torstaina 1.10. klo 22.00. Osanottoni asianomaisille. Olen itse kunnossa, kuolema oli luonnollinen ja olihan Maila viettänytkin viimeiset 10 vuottansa jo Kustaankartanossa. Tulen muistamaan Mailan mukavana isoäitinä ja myös äitini kanssa vietetyt hetket Mailan asuntoa tyhjentäessä pysyväy mielessäni. Myös ennen Mailan poismuuttoa, kun kannoimme omenia ja sukkahousuja kasseittain roskikseen, kotiin ja kellariin. Lepää rauhassa.