Aiemmin kokoamaltani keikkalistaltani jäi pois usein ilmaiset gospel-keikat ja -tapahtumat, joissa olen käynyt ja joissa olen ollut tekemässä töitä.
Maata Näkyvissä -festareilla olen ollut vuosina 2001, 2002 (?) ja 2006 lauantai-päivät. Siellä on tullut nähtyä kaikenmoista. (Minne ovat kadonneet internetistä vanhat MN-sivut, muistelisin että ne olisivat olleet aiemmin näkyvillä, mur.) Lisäksi olen ollut Itägospelissa vuosina 2002 (?) ja 2003 (?), siellä tosin enemmänkin hommissa kuin kuuntelemassa.
Näiden lisäksi olen ollut ainakin kolmella (?) Jouko Mäki-Lohiluoman keikalla, bass’n Helenin kolme, Juha Tapio -bandin muutaman, mitähän kaikkea. Tänään oltiin Matteuksen kirkolla katsomassa Duo Ylläriä (joka todellakin oli niin iso ylläri etten tiennyt keitä olivat, enkä vieläkään, ilmeisesti joku seurakunnan sisäinen systeemi), Jukka Jyrää sekä kokoonpanoa nimeltään Nuorva & Joku Lohiluoma, joiden setin jätimme kesken lähinnä sen takia että jo toinen kerta Joukon keikalla alkaa toistamaan samoja juttuja — ja samoja biisejä. Onneksi tapahtuma oli ilmainen.
Voi kai sanoa, että olen aika paljon bändejä nähnyt myös gospelpuolelta, seurakunnan toiminnassa nuorempana ollessa sitä kyllä halusi lähteä katsomaan ja tekemään kaikkea — nykyään ehkä enemmän sitä tekemistä, jotta voisi olla rakentamassa seuraaville ikäluokille jotain samanlaista mitä itse on kokenut.
Noin muutoin keikkalista ei taida paljon lähiaikoina päivittyä lukuunottamatta Kashmiria, jota on tällä hetkellä lisäkseni lähdössä katsomaan jo K&K:n lisäksi myös Risto. Lisää porukkaa mukaan vaan, keikka on täysin varmasti teidän mielestä hyvä. Liput 18 euroa + toimituskulut, Tiketistä.