Lontoon antia»

Valmistumisen jälkeen olen lähinnä työskennellyt eduskuntavaalikampanjoiden sekä muutaman muun projektin parissa. Tiedossa on lisää muutoksia töiden suhteen, mutta niistä lisää myöhemmin – silloin kun sen aika on.

Lontoon matka oli antoisa. London Transport Museumista tuli ostettua kirjoja muistaakseni noin 65 punnalla. Lisäksi kävin noutamassa Orcs Nestistä minulle varatun kappaleen Forbidden Islandista, joka on kuin kevyempi versio Pandemiasta. Tykkään, mutta jonkun verran vaihtelua jo kaipaa, joten seuraavalla kerralla pelatessa täytynee ottaa käyttöön erilainen tapa asetella laatat. Heräteostoksena toin kotiin Helvetica-dokumentin. Osoittautui hyväksi ostokseksi.

Itse Lontoossa maistelin erilaisia oluita – niistä haluan mainita erikseen kaksi: Goose Island -panimon Demolition, joka oli tuhti, mutta kohtuullisen helposti juotava. Maku oli erinomainen ja 0,75 litrankin pullo oli tyhjä suhteellisen nopeasti. Toiseksi haluan mainita Honsebrouckin panimon Kasteel-oluen Tripel-version, joka oli vähintään yhtä maukas kuin Brune (nykyään Donker), mutta ei yhtä makea. Erittäin hyvä tuttavuus, harmi ettei tätä(kään) saa Suomesta.

Edellisestä kappaleesta johtuen olen lisännyt blogiini tagin olut. Mikäli jaksan, käyn vanhat merkinnät läpi sen varalta, että jokin artikkeli tulisi ehdottomasti tuohon tagiin liittää.

Lontooseen»

Hyvää uutta vuotta. Matkustan Lontooseen ensi viikon torstaista seuraavan viikon maanantaihin. Tiedossa on valmistujaislahjaksi saamani matka, josta tulee neljäs matkani kyseiseen kaupunkiin. Liikennemuseoon täytyy taas päästä. Lisäksi tiedossa shoppailua muun muassa lautapelikaupoissa, levykaupoissa sekä mahdollisesti olutkaupoissa ja kirjakaupoissa.

Valmistuin viime vuonna, 20. joulukuuta, sosionomiksi kirkon nuorisotyönohjaajan sekä lähetyssihteerin virkakelpoisuuksilla. Tämän vuoden alkupuolella työskentelen pääasiallisesti yritykseni kanssa muun muassa eduskuntavaalien parissa. Eduskuntavaalien jälkeinen tulevaisuus on vielä hämärän peitossa. Jatkan mahdollisuuksien mukaan samoissa hommissa kuin alkuvuonna.

Palaan blogin ääreen ensi viikolla, toivottavasti suuremmalla innolla, ajalla sekä uusilla ajatuksilla.

Oppiaan näyttävä»

Viimeinen lukukausi opiskelusta alkoi. Ja tavallaan loppuikin jo, hetkeksi. Seuraavan kerran lähiopetusta on syyskuun puolenvälin jälkeen. Sitä ennen pitäisi saada opinnäytetyötä hyvinkin edustavaan kuntoon.

Itä-Suomen reissullamme tulin sitten myös kipeäksi. Tästä taudista olen nyt kärsinyt jo useita päiviä, enää rasituksena on lähinnä kurkkukipu ja yskäkohtaukset. Odotan malttamattomana jo sairaudesta parantumista, sillä tämä viikko oli erityisesti varattu opinnäytetyön tekoa varten.

Pääosin opiskelukavereistani koostuva Donkey Ride julkaisee ensimmäisen pitkäsoittonsa JWTMH, jonka voi tilata Maanalaisesta levykaupasta ennen julkaisupäivää 4.9. tarjoushintaan 15€. </mainos>