Viimeinen viikko»

Yksi viikko tehokasta opiskelua jäljellä.

Opinnäytetyö on siinä vaiheessa, että siihen tehty kaikki muutokset, joita esitarkastuslausunnossa toivottiin. Lisäksi se on muodoltaan täysin valmis, vielä puuttuu pientä oikolukua sekä abstractin luetuttamista englantia äidinkielenään puhuvilla ihmisillä.

Olen tekemässä blogiin uutta teemaa. Jälleen kerran valtaisana ideana on tehdä kaikista sivustokompleksin sivuista jokseenkin saman näköisiä. Tällä kertaa saattaa jopa onnistua.

Tein uskomattoman löydön eBaysta: Josh Fixin EP Steinway the Hard Way! Hyvää kannattaa odottaa ja siihen kannattaa tarttua, vaikka hinta kirpaisisikin syvimmästä.

10 päivää, 2 esitystä, tentti ja kypsyysnäyte»

Merkinnän otsikko kertoo kaiken. Enää ei ole paljoa jäljellä opinnoista. Rästiin jääneet tehtävät ovat edistyneet edellisen merkinnän jälkeen niin paljon, että niidenkin kohdalla voi jo huokaista helpotuksesta.

Ensi viikolla helpottaa ylipäätään monien asioiden kohdalla, joten tällä hetkellä työtäkin vaativat asiat pääsevät etenemään. Kenties lautapeli-ilta joku päivä?

Rallia rakastava kansa»

Opinnäytetyö on nyt jätetty esitarkastukseen! Lopullisen version palautus on tämän kuun loppupuolella, sen jälkeen sähköinen versio on vapaata riistaa kaikkien luettavaksi ja arvosteltavaksi.

Nyt vielä lisää puristusta Media-jakson tehtävien sekä LKD-jakson tutustumiskäyntien parissa. Sen jälkeen ollaan jo niin paljon voiton puolella, että jäljellä on lähinnä vain kypsyysnäyte ja loppuseremoniat. Joulukuun 20. on virallinen valmistumispäivä, päättäjäisjuhlallisuudet jo edellisenä perjantaina, 17. joulukuuta.

Näin raportoi eilinen Ranskan sähköverkostojen kuningas! Lisää myöhemmin!