Shuttle-koneeni aika palvella on ohitse. Koneen virtalähde sanoi työsopimuksensa irti keskiviikkoiltana mitä omituisimmalla tavalla. Tilauksessa on nyt kasa uusia osia, joista on tarkoitus koota uusi ja tehokkaampi kone työpöytäkäyttöön. Siihen asti olen kahden kannettavani armoilla. Olen jo nyt oppinut uudelleen katsomaan asioita uudella tavalla, kun edessä ei ole viimeisen päälle hyvää näyttöä. Kaikki ei olekaan niin selvää ja kontrastipitoista kuin mihin on tottunut. Kiintolevyt eivät onneksi hajonneet, toisin kuin jossain vaiheessa pelkona oli. Harjoittelutehtävä on pelastettu eikä sitä tarvitse kirjoittaa uudelleen.
Joulun aikoihin tai viimeistään tammikuun alussa olisi kiva saada pelattua vielä enemmän lautapelejä kuin viime aikoina on tullut pelattua. Ainakin totaalisista nollakuukausista ollaan päästy eroon. Kaapista löytyy myös vielä uudehkoja pelejä: kirpputorilöydöt Clans ja Manhattan, uusimpana TransEuropa+, Power Gridin Brasilia/Espanja+Portugali -lisäosa sekä edelleen sama vanha Leader 1. TransEuropa+ on mielenkiintoinen, joskis kahdella ja kolmella pelaajalla ei ihan kovin mukava pelattava. Tuurielementti näkynee vähemmän useamman pelaajan peleissä. Leader 1 olisi mukava vihdoinkin saada pöytään, vaikka turnausluontoisesti pelattuna. Yliannostus nyt ja lisää useamman kuukauden kuluttua ehkä ensi kesänä, kun on ehkä seuraavan kerran tarpeeksi kiinnostuneita pelaajia…
Jo puolitoista viikkoa sitten lähes täysin loppunut harjoittelu on nyt totaalisesti loppunut, kun paikan pikkujoulutkin tuli katsastettua keskiviikkona. Monikulttuurisuuteen sai vielä aivan erilaisen näkökulman, kun paikasta oli ollut hetken poissa ja palasikin takaisin. Mukavaa ja toisaalta tuskallista, koska ajatukset ja into loppuu niin pian. Ensi kevään harjoittelupaikka on tietenkin vielä mysteeri.
Tänä vuonna ei taida enää tulla uusia mielenkiintoisia musiikkijulkaisuja. Kentin Punaisen ostan joskus myöhemmin halvemmalla ja uutta Sarastetta pitänee kysyä suoraan bändiltä. Ihan periaatteesta. Keanenkin H&F -kokoelman hinta tippunee ensi vuodelle, joten sitä voisi miettiä myös sitten. Ensi vuodelle on huhujen mukaan tiedossa ainakin Ville Leinosta, Album Leafia ja Husky Rescueta.