Pelejä silloin ja nyt

Tämä on kirjoitus, jonka olen aiemmin julkaissut englanninkielisenä otsikolla My gaming then and now. Kirjoitus ei ole suora käännös, vaan olen yrittänyt lisätä siihen syvyyttä uudelleenkirjoitus-/käännösvaiheessa.

Olen ollut mielestäni onnekas, kun sain kasvaa tietokoneiden ja etenkin tietokonepelien keskellä. Seuraavissa kappaleissa esittelen teille valittuja pelejä lapsuusvuosiltani, niitä jotka valloittivat sydämeni. Valitettavasti en voi muistaa aivan kaikkia pelejä, joita pelasin paljon, mutta yritän muistaa suurimman osan.

Osa I: Toiminta

Yksi suosikkipeligenreistäni oli nuorena, tietenkin, toimintapelit. Pelasimme toimintapelejä lähinnä siskoni kanssa, joka ei ollut yhtä taidokas monissa peleissä kuin minä, vaikka olikin kolme vuotta vanhempi. Yksi ensimmäisiä pelaamiamme pelejä oli Alley Cat, IBM-ohjelmoija Bill Williamsin vuonna 1984 kehittelemä luomus. Vaikka peli saattaakin näyttää aika karsealta 4-värisellä CGA-väripaletillaan, oli se erittäin viihdyttävä. Toinen legendaarinen peli mitä itseasiassa koko perheemme pelasi, oli CD-Man, yksi lukuisista Pac-Man -klooneista. Muistan pitäneeni sen grafiikoita tyrmäävän hyvinä ja lähes niin hyvänä kuin tietokonepelien grafiikat tulevat koskaan olemaan. Ei sen puoleen, pidän niistä edelleen. Lisäksi pari samassa kappaleessa mainitsemisen arvoista peliä ovat Gorilla ja Nibbles, yksinkertaiset mutta loistavat QBasicilla koodatut pelit.

Alley Cat, CD-Man.

Tasohyppelypelit olivat kova sana. Etenkin Disney-pelit Aladdin, Duck Tales: Quest for the Gold ja The Lion King. Muistan vieläkin elävästi sen hetken, kun päihitimme Scarin Pride Rockissa siskoni kanssa ja pääsimme Lion Kingin läpi käyttämättä lainkaan huijauskoodeja. Peli taitaakin olla ensimmäinen “pitkä” peli, jonka onnistuimme pelaamaan läpi. Muita paljon pelattuja tasohyppelyitä olivat muun muassa The Adventures of Captain Comic, The Amazing Spider-Man (jossa pärjäsimme yllättävän hyvin ottaen huomioon kuinka vaativa peli “Spidey” onkaan), Commander Keen -pelit (aikaisemmat), Cosmo’s Cosmic Adventures, Dangerous Dave, Dark Ages (joka joissain vaiheessa oli ehdoton suosikkini) sekä Jill of the Jungle -sarja (josta siskoni piti selvästi enemmän kuin minä).

Dark Ages.

Lisää toimintapelejä: Doom II, Mine Bombers (suomiskenepeli, jonka lopulta rekisteröin!), Paranoid (Breakout-klooni), Pinball Fantasies, Sopwith, Stargoose, Traffic Department 2192, Ultimate Body Blows, Wolfenstein 3D, Worms.

Osa II: Seikkailu

Kokemukseni seikkailupeleistä on suhteellisen rajoitettu. Jossain vaiheessa lapsuusvuosiamme isukki osti meille seikkailupelikokoelman nimeltään LucasArts Classic Adventures, joka sisälsi seuraavat pelit: Indiana Jones and the Last Crusade, Loom, Maniac Mansion, The Secret of Monkey Island ja Zak McKracken. Siskoni oli innokas pelaamaan niitä kaikkia, etenkin Maniac Mansionia sekä Monky Islandia ja myöhemmin myös Loomia. Siskoni englanninkielen taidot olivat myöskin kovin rajoitetut ja koska nuoremmasta iästäni huolimatta osasin enemmän englantia, jouduin aika pitkälti suomentamaan hänelle, mitä pelissä tapahtui. Itsekään en tietenkään ollut mikään englannin maisteri, joten jouduimme turvautumaan isäämme ja kysymään häneltä, mitä mikin tarkoitti. Eikä hänkään aina tiennyt. Siihen ehkä tukahtui seikkailupeli-intoni.

Osa III: Puzzle/ongelmanratkaisu

Pelasimme myös paljon puzzlepelejä. Äitini oli ja on kiinnostunut kaikenlaisista Tetris -klooneista ja mistä tahansa vähääkään järjestelyyn liittyvästä pelistä. Ainoa vaatimus oli se, ettei sen pelaaminen edellyttänyt paljon opettelemista, liittyi se sitten pelin aloittamiseen, pelaamiseen, pelin kieleen…

Muutamia pelejä: Beyond Columns, Blockout, Colors, The Incredible Machine, Jetpack, Kye, Laser Light, Laser Tank, koko “alkuperäinen” Lemmings -sarja.

Lemmings.

Myöhemmällä iällä löysin yhden erittäin mielenkiintoisen ja addiktiivisen pelin tästä genrestä: Locomotion. Peli on kuin Pipe Dreams, mutta putkien sijasta yhdistelet rautatiekiskoja ja ohjaat junat oikeille pääteasemilleen…

Osa IV: Urheilu

Urheilupelit eivät saaneet minua koskaan täysin pauloihinsa, toisin kuin useat ystäväni. Niitä on ihan kiva pelata kavereiden kanssa, mutta niiden viihdyttävyysarvo on aika olematon pelatessa tekoälyä vastaan. On kuitenkin yksi urheilupeli, josta tuli melkein pakkomielle minulle. Se peli oli Sensible World of Soccer. Sen pelattavuus ei välttämättä ole niitä parhaimpia ja grafiikatkin ovat yksinkertaiset, mutta se sisälti aivan käsittämättömän määrän tietoa eri joukkueista ympäri maailmaa, ja mikä tärkeintä, myös niiden pelaajista. Olin jollain tapaa “statistiikkafanaatikko” kun olin pienempi ja olen hieman edelleen. Tuo pikkuseikka sai minut pelaamaan SWOSia yhä uudelleen ja jossain vaiheessa kehityin jopa ihan kelvolliseksi itse pelissäkin. Myöhemmin olen aloittanut pelin pelaamisen uudelleen ja uudelleen, parin kuukauden ajaksi, ainoastaan nostaakseni pelin nostalgia-arvoa ja haikaillakseni lapsuusaikojani.

Sensible World of Soccer.

Muita urheilupelejä: European Champions, Faceoff! (legendaarinen jääkiekkopeli!), NHL ’93 (aivan eri tasoa kuin nykyiset sarjan pelit, paljon parempi…), Ski or Die, World Tour Tennis, WWF Wrestlemania: The Arcade Game (hassua kuinka tykkäsin aikoinaan pelata tätä peliä mutta lähes inhoan vapaapainia nykyään).

Osa V: Autoilupelit

Tämä oli lempigenreni. Kun sain käsiini minkä tahansa uuden ajopelin, halusin pelata sitä välittömästä, testata kaikkia ratoja, kaikkia autoja, kaikkea.

Yksi ensimmäisistä ajopelejäni oli Indianapolis 500 (yleensä tunnettu nimellä Indy 500). Oikeastaan en pitänyt siitä kovinkaan paljon. Se sisälsi ainoastaan Indy 500 -radan eikä ollut kovin mielenkiintoinen koska en koskaan kehittynyt siinä kovinkaan hyväksi ajajaksi. Grafiikka oli aika uskomatonta siihen aikaan, tosin. Toinen aikaisimmista ajelupeleistäni oli Grand Prix Circuit. Minulle se oli kuin Indyn vastakohta. Rakastin sitä, siinä oli useampia ratoja, kolme erilaista autoa ja tarpeeksi hyvät tekoälykuskit. Pelasin tätä peliä vuosia enkä ikinä voisi unohtaa sen menumusiikkeja tai miltä peli näytti. Peli on aivan loistava ja sen arvoa vain nostaa se, että se on julkaistu jo vuonna 1988! Jokaisen autoilupelifriikin on pakko pelata tätä peliä edes kerran elämässään.

Indy 500, Grand Prix Circuit x2.

Kesti todella kauan ennen kuin löysin parempaa ajopeliä kuin GPC. Yksi hyvä haastaja oli World Circuit (tunnettu nimellä F1 Grand Prix), Geoff Crammondin luomus. Toisaalta, se ei yllättänyt paljonkaan ratavalinnoillaan koska oli F1-peli kuten GPC:kin.

En ole kovinkaan hyvä tekemään kronologisia listauksia, joten kerron muutamasta pelistä täysin ilman järjestystä.

Slicks’n‘Slide, Slicks lyhyesti, oli peli joka teki minulle erään asian selväksi. Pelasin tietokonepelejä ajopelien takia. Slicksissä saatoit tehdä omia ratoja, autoja oli hulppea määrä (ainakin aikaisempiin pelaamiini peleihin verrattuna), tekoälykuskit olivat tarvittaessa parempia kuin tarpeen, eikä peli ollut täynnä turhaa grafiikkaa siellä täällä, vaikka näyttikin hyvältä silmääni. Se sisälsi myös aseita…joista en niinkään välittänyt. Siitä huolimatta minun ja meidän kaikkien täytyy kiittää Timo Kauppista, Slicksin kehittäjää. Jos et tiedä mistä Slicksissä on kyse, lataa peli ja pelaa sitä, heti! (DosBoxille jälleen lisää käyttöä.) GeneRally -fanit, rakastatte Slicksiä.

Slicks’n‘Slide.

Death Rally, Destruction Derby ja Stunts edustivat hieman erilaista tyyliä. Niissä sinun oli laitettava kaikki likoon ja asetettava autosi tai henkesi vaaraan. Mutta en edelleenkään pitänyt aseistetuista autoista, joten pelasin Death Rallya ilman niitä, ja Destruction Derbyssä yritin olla törmäilemättä muihin autoihin ja tulla vain maaliin ensimmäisenä. Stuntsissa suurin vaara olikin ajajassa itsessä, joten hyvällä ajolla pystyit välttämään kaikki suuremmat vaarat. Pidin Stuntsista, etenkin sen rataeditorista.

Näidenkin liäksi on mainittava vielä muutama peli: Big Red Racing oli suosikkini jonkin aikaa. F-Zeroa pelasimme siskoni kanssa ruotsinristeilyillä ja nyt myöhemmällä iällä olen pelaillut sitä jonkin verran myös tietokoneeltani. Pidän F-Zerosta paljon, ehkä juuri sen takia että se tuo mieleen paljon hyviä muistoja myös tietokoneiden ulkopuolelta onnelliselta lapsuusajaltani. Kovasti mietittyäni Micro Machines 2 oli ensimmäinen peli, jonka vaadin vanhempani ostamaan minulle luettuani pelin arvostelua Pelit-lehdestä tuntikausia ja kuolaamalla sen perään.

F-Zero.

Iso lista hyviä pelejä jäi tässä genressä varmasti mainitsematta, mutta kaikkia en vain yksinkertaisesti muista.

Osa VI: strategia

Strategiapelien monimutkaisuus pakotti minut kasvamaan hieman, ennen kuin suostuin niihin edes katsettani suuntaamaan. Mutta kun lopulta aloin genren pelejä pelaamaan, loppua ei näkynytkään. Strategiapelit jaankin suurinpiirtein kolmeen osaan:

Sota.

Civilization 2, Red Alert, WarCraft 2. Näissä peleissä olet suuren armeijan (tai kansakunnan) suuri johtaja ja sinun on tuhottava muut tai taisteltava heidän kanssaan. Näitä tuli pelattua usein silloin, kun oli agressiivisella päällä. Ja näitä pelattuaan oli agressiivisempi kuin aloittaessaan. Moninaisista syistä eivät enää kuulu suosikkipeleihini, mutta ovat kuitenkin loistavia pelejä ja tuovat mieleen paljon muistoja.

Liikenne.

Transport Tycoon (Deluxe). Kuljetusverkostojen rakentaminen on ollut lähellä sydäntäni siitä asti, kun ensimmäisen kerran pelasin TT:tä. Se on loistava peli ja olen valvonut monena yönä pitkään ja jopa aamuun sitä pelatessa. Taisi olla toinen peli, jonka vaadin vanhempani minulle ostamaan Pelit-lehden sivuja katseellani kulutettuani, ja ensimmäinen, joka tuotti todella suuria vieroitusoireita sinä aikana, kun taloudessamme oli vain yksi tietokone, jolla peli suostui toimimaan.

Transport Tycoon.

Luominen.

Theme Park, SimCity 2000, SimFarm… Ei ole mitään väliä mitä pitää rakentaa tai luoda. Niin kauan kun sain klikkailla hiirelläni ja jotain kasvoi tai rakentui, nautin pelistä.

On kylläkin vaikeaa selittää, miksi pidän tämänlaisista peleistä. En halua pelata niitä sen takia, että haluaisin olla jumala. Ei, pelissä ei tarvitse olla mitään tiettyä päämäärää. Niin, taidan vain tykätä pienistä yksityiskohdista.

Nykyhetki

Missä olen nyt? Miten aiemmat pelitottumukseni ovat tuoneet minut? En pelaa nykyään läheskään niin paljon kuin ennen. En todellakaan. Jos pelaan jotain, haluan, että pelin tunnelma ja pelattavuus on pehmeää. Pelin täytyy olla rentouttava, ei sellainen, joka saa veresi kiehumaan, kun yrität saavuttaa jotakin.

Joitain hyviä esimerkkejä tällaisista peleistä ovat Chris Sawyerin huvipuiston rakentamissarja RollerCoaster Tycoon (lähinnä ensimmäiset kaksi peliä lisäosineen), Locomotion, uusi Transport Tycoon, ei siis sama mistä puhuin puzzleosiossa. Tokihan näissäkin peleissä on saavutettava jotain ja usein aikarajan sisällä, mutta se tuo sopivaa lisämaustetta peliin.

Locomotion.

Tykkään myös kokeilla kaikkia uusia ajelupelejä, mutta harvemmin jään niihin yhtä pahasti koukkuun kuin ennen. Pidän myös joistain puzzlepeleistä joilla saatan kehittää aivojani toimimaan (ehkä hiukkasen) nopeammin. Kaikenkattavana yhteenvetona voisi ehkä sanoa, että olen alkanut pitämään peleistä, jotka ovat sen verran hitaita, ettivät tarvitse aivan täyttä, jatkuvaa keskittymistä.