Competitive vai combative?

Aikakauden loppu

Luulenpa niin, että nyt on hyvin lähellä se tilanne, että Lance Armstrong ei enää voi saavuttaa etappivoittoa viimeisellä Ranskan ympäriajollaan. Tiistain yritys oli toki hyvä, mutta sprintissä ei yksinkertaisesti vain paukut riittäneet. Nyt Radioshackin yleistilanne on kuitenkin huimasti parempi. Ehkäpä joukkuevoitto ennen lopullista uran loppua on kuitenkin kunnioitettava saavutus.

Aiotaankohan pyöräilyä koskaan näyttää Suomen televisiossa, jos vaikka jonain vuonna saataisiin Ranskaan isompikin joukko suomalaisia? Ylellä on ainakin yksi kanava, jolta ei nyt tule päiväsaikaan mitään ohjelmaa… Vinkkinä Jungnerin seuraaja Kiviselle.

Tänään

Aiemmin suunnittelemattomasti kävelin tänään Helsingin keskustasta Haagaan. Matka sujui mukavasti ja lopuksi kävin hakemassa lieriön muotoisen postipaketin, jonka sisällä oli kaksi odotettua julistetta. Seuraavana tehtävänä on ostaa näille julisteille pidikkeet ja saada laitettua ne työnurkkaukseni seinälle. Matkalla Suomeen on vielä kolmas juliste, jonka sijainti tulee olemaan makuuhuone.

Lautapelit ja voitontahto

Tänään voitin toisen kahdesta Carcassonnesta. Iloitsemiseni aiheutti jälleen tutun kommentin liiallisesta totisuudestani. Onkohan mahdollista, että huomiot pyrkimyksestäni voittaa jokainen lautapeli jonka pelaan, loppuisivat jonakin päivänä?

Pelaan lautapelejä siksi, että pidän niistä ja ne viihdyttävät minua, mutta lisää viihdearvoa luo se, että minulla on pelissä jokin tavoite, että pyrin pelaamaan hyvän pelin ja mahdollisesti voittamaan kanssakilpailijat. Valitan ja pyydän anteeksi, jos tämä kilpailuhenkisyys on loukannut jotakuta.

Onneksi en ole ainoa kilpailuhenkinen ja sen esiintuova lautapelaaja. Kiitos Heikki.