Suuri arvosteluartikkeli
2010
Tämän vuoden viisi parasta levyä:
- Thee Silver Mt. Zion Memorial Orchestra: Kollaps Tradixionales
- Kashmir: Trespassers
- Jónsi: Go
- Lemonator: Shake, Shake, Shake
- Vuokko Hovatta: Liaani
Ykkösenä SMZ, jonka levy on kaikista ehein ja selkein (?!) kokonaisuus. Ei yllä suuriin soittomääriin, koska biisejä ei oikein voi kuunnella yhtä sieltä ja toista täältä. Kuunneltavissa (ainakin toistaiseksi) levy-yhtiön albumisivulta.
Kuten ilmeisesti aina, sijat kaksi ja kolme on vaikeita. Jónsia on tullut ehkä kuunneltua enemmän kaikkien eri julkaisujen ja DVD-levyjen takia. Siksi se ehkä ansaitsisi kakkossijan. Uusi Kashmir on myös erittäin hyvä. Levyllä on muutama raita, jotka eivät ole vielä minulle täysin avautuneet, tai eivät ehkä kaikki avaudukaan. Häviää ehkä juuri sillä kuuluisalla nenän mitalla Jónsille tällä hetkellä. Muutin mieleni. Kashmir kakkoseksi!
Lemonatorin paluu on iloinen, pirteä ja raikas kokonaisuus. Sillä mikä tahansa työpäivä paranee ainakin piirulla, eikä edes köykäisen miehen lantio pysy paikallaan. Ainakaan silloin kun kukaan ei ole katsomassa.
Vuokko Hovatta ei aluksi oikein väräyttänyt kiinnostavuusmittaria. Lopulta kuitenkin yllättäen pomppasi sekä Junipin että Interpolin ohitse viidenneksi. Ihan koko levy ei ole vielä auennut, mutta muutama – jälleen kerran, yllättävä – laulu on pureutunut syvälle tajuntaan.
Haluan mainita erikseen vielä Donkey Riden hienon debyyttialbumin JWTMH, joka ei pitkän pohdinnan ja sovittelunkaan jälkeen millään mahtunut viiden kärkeen.
2009
Vuoden 2009 viisi parasta levyä tällä hetkellä ovat (suluissa joulukuun 2009 sijoitus):
- Sebastién Schuller: Evenfall (5)
- Olli Helenius: Kulkea kuin vapaa (3)
- Athlete: Black Swan (2)
- The Whitest Boy Alive: Rules
- Mono: Hymn To The Immortal Wind
Sebastién Schuller ei petä. Levy paranee kuunnellessa enemmän. Tällä hetkellä aika lailla suvereenisti parhain.
Kakkonen ja kolmonen on todella lähellä toisiaan. Olli ehkä siksi kakkosena, että tällä hetkellä Athleten (sinkku)kokoelma Singles 01-10 iskee enemmän kuin uusi levy. Vaikka silläkin on vaikka kuinka paljon hyviä biisejä.
Viiden parhaan joukosta tippui pois Kings of Conveniencen Declaration of Dependence, joka on hyvä levy, mutta jota on tullut kuunneltua niin vähän, että muut levyt ovat menneet sen edelle. Myös Muse tippui listalta.
Tippuneiden tilalle listalle nousivat: Mono, joka yksinkertaisesti osaa lumota kerta toisensa jälkeen. Ei tosin yllä kolmen parhaan joukkoon, koska vaatii tietynlaisen mielentilan; Sekä valkoisin elävä poika, koska albumi on eeppisen svengaava hirvi. Vai mitä häh?
Muita listalle tunkijoita oli Starsailorin All the Plans, johon onnistuin ehkä vihdoin ihastumaan vasta pari päivää sitten, mutta siivet ei vielä kantaneet.
2008
Vuoden 2008 viisi parasta laitettuna ensimmäistä kertaa tässä blogissa järjestykseen:
- Sigur Rós: Með suð í eyrum við spilum endalaust
- Iiro Rantala New Trio: elmo
- Ville Leinonen: Unilehto
- Coldplay: Viva La Vida or Death And All His Friends
- von Hertzen Brothers: Love Remains the Same
Sigur Rós oli ehkä hiukan hiljaisen ja jokseenkin heikomman vuoden paras. Iiro, Felix ja Marzi on hyviä ja kuunnellessa tarttuvampaa, mutta ei jälkeenpäin arvosteltuna ihan niin kuunneltu. Uusi levy olisi kuitenkin tervetullut. Leinosen kansanmusiikkilevy kolmanneksi, Coldplayta suomalaisten väliin neljänneksi ja; Hertzenit viidenneksi. Periaatteessa viidentenä voisi olla myös Hovatan debyytti Lempieläimiä, mutta jotenkin nyt päädyin rokkipuoleen.
2007
Tämä tulee myös uudelleen! Lista nykyisyydessään alla:
- Athlete: Beyond the Neighbourhood
- Scandinavian Music Group: Missä olet Laila? (1)
- Thirteen Senses: Contact
- Josh Fix: Free at Last
- Pelle Carlberg: In A Nutshell
Alkuperäiseltä listalta mukana on vain SMG, joka oli tuolloin ykkösenä!
Athleten BTN on suvereeni, itseoikeutettu, parhain, rakkain ykkönen. En tiedä miksi ei silloin vielä ollut. SMG on siis edelleen huippu. Thirteen Sensesin levyn olen hankkinut vasta myöhemmin (Amazon juoruaa, että tammikuun 2010 lopussa). Josh Fix on myös jälkeenpäin hankittu (Amazon kertoo: heinäkuu 2008), mutta vahvasti listalla pysyvä albumi. Viitosena Pelle, jonka melodiat tarttuu ja jonka lyriikat on yksinkertaisen puhuttelevia.