Pasi Lallinaho

Sivarin päiväkirja: 24.7.2006

Jotenkin nihkeää. Kaksi lomaviikkoa kolmesta takana eikä tunnu YHTÄÄN, ei siis YHTÄÄN sivarilta. Joltain ihan normaalilta hengailulta vaan. Päiviä on kuitenkin vielä jonkin verran jäljellä. 73 miinus yksi lomaviikko miinus pari viikkoa konttorissa on noin 50. Siitä noin 30pv toisen sivarin kanssa, vähän on varmaan hommaa kun molemmille pitäisi kai jotain riittää…

No, ei auta valittaminen. Täytyy toivoa että sivarifiilis lähtee vielä käyntiin, olisihan se kiva sitten tuntea oikeasti vapautuvansa jostakin eikä ajatella loppumista vain sieltä pois lähtemisenä… Niin kai.

Sivarina voi olla ajoittain aika tylsää. Loppuvaiheessa ainakin, kun kaikki on jo koettu. Nyt on.

Sivarin päiväkirja: 7.6.2006

Kolmas SL-päivä sivarini aikana. Toivottavasti pääsen huomenna takaisin, ainakin olo on jo parempi kuin eilen illalla.

Kesäkerho on alkanut. Homma on itseasiassa yllättävän erilaista kuin iltapäiväkerho, vaikka lapset ovat samanikäisiä ja pari vuotta vanhempia, toiminta myöskin aika lailla vapaata ja näin. En tiedä mistä erilaisuuden tunne johtuu. Onhan kesäkerhopäivät pidempiä, työntekijät osin eri ja näin, mutta tiedä häntä. Perjantaina Puuhamaahan, mikäli maha sallii. Olisi kyllä kiva käydä taas “pitkästä aikaa” eli vuoden tauon jälkeen. Roihuvuoren kesäpäivätoimintaa olisi myös kiva mennä katsomaan, en vain itseasiassa edes tiedä koska se on, luultavasti vain tämän viikon enkä enää ehdi, harmi.