Siviilipalvelusmiehen elämästä.
Kuten olen jo muutamaan otteeseen sanonut ja kuten lyhyesti kokosin blogiini lontooksi: nautin olostani Lauttasaaressa, olen tutustunut moneen kivaan tyyppiin siellä ja tykkään hommistani.
Näin toisaalta ajatellen voisin kuvitella “erilaisena” olemisen olevan jollekin todella rankkaakin – itseäni “tavallisesta” asevelvollisuudesta kieltäytyminen ja siviilipalveluksen valitseminen tuntuu kyllä hyvältä (edelleen). Eiköhän kaikista niistä joilla siihen on joku aatteellinen peruste? Ihmettelen edelleenkin niitä idiootteja, jotka tulevat siviilipalvelukseen lusmuillaakseen.
Mitään huonoa en tästä oikein löydä.
Oikeasti sivarin elämässä ei tapahdu mitää kovin erikoisia asioita verrattuna varusmiehen elämään. Tokihan saat käydä mielenkiintoisiakin keskusteluja tuttujen ja vähemmän tuttujen kanssa aiheesta, mutta yleensä nekin ovat vain tylsää sen itsen jauhantaa. Inttijutut kyllästyttävät varmasti suurinta osaa yhtä paljon kuin minua sivariakin.
Inttijuttuja kriittisesti kuunneltuani olen huomannut että suurin osa “hyvistä muistoista” ovatkin muistoja jostain tosi paskasta upseerista tai muusta vastaavasta, jota sitten yhdessä haukutaan ja nauretaan räkäisesti. Tällaisten muistojen lisäksi intistä on ihmisille jäänyt päällimmäisenä mieleen kaikki tapahtumat, joissa ollaan itse päästy toisia vähemmällä tai muuten vaan päästy lusmuilemaan siitä itse jutusta. Eikö kuulostakin niin sivarimaiselta? Kuulemani perusteella intti on siis tyhmä, idioottimainen ja paska, kuten kaikki siellä komentelevatkin. (Ei mitenkään henkilökohtaisesti teille, jotka olette intissä tai suunnittelette uraa samaisessa laitoksessa.)