Pasi Lallinaho

Irssi/BitlBee?

Moni on ihmetellyt, millä ihmeellä oikein mesetän, kun en näe hymiöitä tai voi lähetellä tiedostoja, ja kun olen aina paikalla. Siksipä päätinkin lyhyehkösti (?) selvittää, mistä on kyse.

Kaikki alkaa siitä, että irkkaan. Teen sitä irssi-nimisellä ohjelmalla, jota ajan serverillä suojatun yhteyden kautta, joka sijaitsee, noh, jonkin matkan päästä itsestäni. Tuo serveri on aina päällä, mikä tarkoittaa sitä, ettei minun tarvitse itse olla koneella tai pitää konettani päällä ollakseni irkissä näkyvillä. Hienoa, loistava tavoitettavuus. Tiedostojakin voin siirrellä tuolle serverille, mikäli pakottavaa tarvetta tulee siirtää tiedosto X kaverilleni. Mesettäminen ei siis oikeastaan tarjoa minulle mitään uutta, päinvastoin. Messengerissä itsessään et pääse tutustumaan uusiin ihmisiin, toisin kuin irkissä. Tarvitset aina toisen käyttäjän tunnisteen (meseosoite), jotta pääset juttelemaan. Tai sinun pitää antaa omasi toiselle. Jo meseosoitteiden vaihtamisesta aiheutuu melkoinen sotku. Meseverkossa on kuitenkin paljon ihmisiä, joita ei irkissä valitettavasti näy, joten minun pitää olla tavoitettavissa mesestä, jos haluan heihin internetitse reaaliaikaisen yhteyden ottaa. Äh.

Niin, “normaali” Messenger-ohjelmahan on mielestäni aika surkea. Se on kai helppokäyttöinen, sellainen että sitä osaa aloittelevakin tietokoneen räpistelijä käyttää. Ja sen saa suomenkielisenä, jos englanti ei suju. Näistä ei mitään hyötyä minulle. Sen käyttöliittymä on turhan jäykkä, vaikka se yrittääkin näyttää hienolta numedia-tuotteelta. Useat ikkunat, joissa on paljon tehotonta tilaa, täyttävät ruudun nopeasti ja lopulta itsekin hukkuvat muiden ikkunoiden joukkoon. Vilkkuvat tai äänekkäät huomautukset kun joku kirjoitta, kääk!? Inhoan sellaisia. Ohjelmassa on paljon muutakin, mistä en pidä, mutta se ei kai ole olennaista tässä asiassa.

Onneksi tähän on ratkaisu. Sen nimi on BitlBee. BB on ohjelma, joka toimii kuin IRC-serveri (siihen saa yhteyden IRC-clientillä) ja Messenger-ohjelma (se osaa kommunikoida Messenger-verkon kanssa). Tämä siis tarkoittaa suomeksi sitä, että voin käyttää Messengeriä osana irkkiäni. Hienoa. Voin siis olla myös mesessä jatkuvasti tavoitettavissa, plussat siitä. Irkki tuo toki omat rajoituksensa kanssakäymiseen ihmisten kanssa, se kun on kehitetty tekstipohjaiseksi ratkaisuksi. Mitään hienoa graafista ei siis ole tarjolla, mutta ei tarvitsisikaan.

“No miltä se sun BilBul sitten näyttää?”

BitlBee: Normaali näkymä

Tältä. Kuvassa on normaalia join/part/mode -mössöä, eli ihmisiä kirjautumassa sisään ja ulos ja vaihtamassa statustaan. Arkipäivää irkkaajille.

“No tiedätkö sä sitten koko ajan kuka on paikalla, pitääkö sun noista se kattoa?”

BitlBee: Kaverilista

Tiedän. Ei tarvitse. blist-komento kertoo, kuka on paikalla ja millä statuksella. Ihan kuin normimesen lista, mutta ei ole turhaan näkyvillä silloin, kun sitä ei tarvita.

“Miten sä sit juttelet noille?”

BitlBee: Yksityisviesti julkisella kanavalla

Kontrollikanavalla kirjoittamalla itse määrittämäni nick kommenttini eteen tai…

BitlBee: Yksityisviesti omassa ikkunassa

…yksityisessä ikkunassa, joka näyttää täsmälleen samalta kuin irkin yksityiskeskusteluikkuna.

Yllä olevista kuvista voit päätellä, miksi en voi nähdä käyttäjäkuvaasi, hymiöitäsi tai webbikameraasi. Mesenimesi saan kyllä komennolla näkyviin, eli kaiken tarvittavan. Uusiin BB-versioihin ollaan myös lisäämässä tiedostonsiirto-ominaisuutta, joten ei hätää, kohta pääsette lähettelemään gigan turhaa moskaa — ei kun siis kivoja juttuja mulle.

Netissä tärkeintä itselleni on kommunikaatio muiden ihmisten kanssa, ei se, miltä se näyttää. En nyt väitä, etteikö Messengerille olisi paikkaansa netissä, varmasti on. Onhan video- ja audiokeskustelut, tiedostonsiirto sekä tunnetilojensa ilmaiseminen kuvin ihan ok idea, ja kun ne saa yhdessä helppokäyttöisessä paketissa käyttöön, niin mikäs siinä.

Rauhaa ja rakkautta, ja jos tuntuu siltä, lisäilkäähän meseen.

irssi: http://irssi.org/
BitlBee: http://www.bitlbee.org/