Pasi Lallinaho

Projektiesittely: Communication ja woodcloud

Alshainilla on tällä hetkellä kehityksessä kaksi suurehkoa projektia; julkaisujärjestelmä Communication ja yhteisöllisyyttä painottava wiki woodcloud. Loppuvuoden aikana nämä tullaan yhdistämään.

Mistä kaikki alkoi?

Me Alshainin kehittäjät olimme kyllästyneitä siihen, kuinka MediaWiki ei tarjonnut tarpeeksi yhteisöllisyyttä. Roihuvuoren seurakunnan uusi internet-sivusto tuli siihen pisteeseen, kun sen käyttäjät alkoivat vaatia enemmän kuin mihin pelkkä wiki pystyi. Tarvittaisiin blogi, parempi luokittelujärjestelmä, tehokkaampi haku eri nimiavaruuksista paremmat käyttäjäsivut ja niin edelleen… Ensimmäinen suunnitelma omaksi yhteisölliseksi julkaisujärjestelmäksi valmistui nopeasti. Suunnitelma oli jopa liian kunnianhimoinen, mutta toteutusta päätettiin yrittää. Ensimmäisestä woodcloud -järjestelmästä saatiin hyvin kompakti ja tehokas wiki, mutta kehittämistä ei haluttu enää jatkaa erilaisten monimutkaisuuksien takia. Päätettiin tehdä toinen suunnitelma järjestelmän toteuttamiseksi. Niin syntyi idea nykyisestä woodcloudista.

Communicationin kehittäminen alkoi alunperin siitä, että henkilökohtainen julkaisujärjestemäni tuntui tarjoavan paljon mahdollisuuksia ja kevennystä myös asiakkaiden projektien toteutukseen. Vuosien varrella olen rakentanut kymmenkunta julkaisujärjestelmää henkilökohtaiseen käyttööni, jokaisessa ratkaisten edellisen ongelmia ja sallinut myös enemmän mukautettavuutta – uusimmassa järjestelmässä niinkin pitkälle, että sivupohja määrittelee niin sisällön kuin ulkoasunkin – täydellisesti. Koko järjestelmä pyrkikin siihen, että kaikkea on mahdollisimman helppoa muuttaa ja mukauttaa käyttäjän tarpeiden perusteella. Toisaalta järjestelmä ei ole kuitenkaan suunnattu aloittelijoille, vaan kehittyneemmille käyttäjille, joilla on perustietämys PHP:sta sekä kokemusta sivuston ulkoasun luomisesta. Paremminkin voitaisiin siis sanoa, että Communication on laatikollinen keskenään yhteensopivia kirjastoja, joiden avulla erilaisia toiminnallisuuksia voidaan lisätä sivumalliin.

Yhteen liittäminen

Idea uuden woodcloudin ja Communicationin yhdistämisestä tuli siitä, että Communication itsessään oli muuttumassa kirjastokokoelmaksi, joka voitiin täysin erottaa ulkoasusta. Täten siis todettiin, että woodcloud voi laajentaa Communicationia siinä kuin esimerkiksi blogi. Mikäli järjestelmät yhdistetään, tulee myös Communicationin blogista vapaavalintainen. Tämä mahdollistaa myös sen, että käyttäjällä voi olla Communicationilla ajettava sivusto, jossa ei ole yhtäkään laajennusta; tällöin sivusto sisältää ainoastaan staattisia sivuja.

Communication: Jatkosuunnitelmat

Heartbeat

Communicationin keskeinen osa tulee olemaan Heartbeat, järjestelmä joka pitää kirjaa kaikista sivulla olevista virheistä, tekee tilastot sivun kävijöistä ja hallitsee käytössä olevia sivupohjia sekä laajennuksia. Heartbeatin olennainen ero monien julkaisujärjestelmien hallintapaneeleihin tulee olemaan se, että sen avulla ylläpitäjä ei muuta yksittäisiä sivupohjia, vaan näkee mitä sivustolla tapahtuu ja pystyy tekemään vain joitain ylläpitotöitä, muun muassa rajoitettua käyttäjien hallintaa. Sisällön luominen, wikin yksittäisten käyttäjien hallinta, erilaiset käyttöoikeudet laajennuksien osissa ynnä muut sellaiset tulevat sijaitsemaan erillisessä hallintapaneelissa, jonka tarkemmat ominaisuudet ja toiminta esitellään myöhemmin, kun sen suunnitelmat valmistuvat.

Collection

Lisäksi Communication laajenee ainakin yhdellä laajennuksella ennen ensimmäistä julkaisuaan. Collectionin avulla käyttäjä voi lisätä oman levykokoelmansa Communicationiin. Laajennus mahdollistaa fyysisten materiaalin tehokkaan arkistoinnin ja dokumentoinnin sekä laajojen tilastojen luomisen. Laajennus skaalautuu sen mukaan, kuinka paljon tietoa haluat itse syöttää; voit lisätä vain päätiedot levyistä tai syventää lähes portaattomasti tarkkoihin tietoihin yksittäisistä kappaleista. Laajennus saattaa myöhemmin tulla myös sisältää integraation Amarok 2:n kanssa, jolloin kokoelman perustiedot saadaan Amarokin tietokannasta. Tällöin laajennus voi myös luoda laajempia tilastoja Amarokin omista pisteytyksistä ja arvosteluista.