Pasi Lallinaho

Xubuntu ”Jaunty Jackalope 9.04” – suunnittelusta tuotteeksi

UDS ja FOSSCamp Mountain Viewissä, Kaliforniassa, joulukuussa 2008

Reilu viikko Kaliforniassa vierähti nopeasti. Tapasin ison iloisen joukon eri alojen osaajia ja vapaasta lähdekoodista innostuneita ihmisiä. Tässä pikainen yhteenveto (epä)konferenssien annista. Kaikki linkit johtavat englanninkielisiin dokumentteihin. Kursivoidulla tekstillä on ne sessiot, jotka vedin tai joihin osallistuin erittäin aktiivisesti.

FOSSCamp

FOSSCampin ohjelmaa en ole löytänyt mistään, enkä tarkalleen muista mihin sessioihin osallistuin. FOSSCampin ideana oli siis se, että sen ohjelma kirjoitetaan reaaliajassa fläppitaululle ja ihmiset rönsyilevät niihin sessioihin, jotka toiset ovat hetkeä aiemmin päättäneet pitää. FOSSCampissa pidin itse yhden session Ubuntun keskinäisestä yhteistyöstä (tarkempi selitys maanantain kohdalla, jolloin pidettiin jatkokeskustelu) ja osallistuin aika pitkälti grafiikka-aiheisiin keskusteluihin. Robin Rowe piti muutaman mielenkiintoisen session mukaanlukien Cinepaintin kehittämisestä sekä strategioista tienata rahaa vapaalla lähdekoodilla – ja siinä onnistuneista. Robin myös otti minuun yhteyttä matkan jälkeen kirjoitti kirjeenvaihdostamme artikkelin Linux.comissa: ”Ubuntu-sponsored FOSScamp builds community”.

UDS, Ubuntu Developer Summit

Maanantai 8.12.

FOSSCampissa alustamani keskustelu eri toiminnallisten tiimien ja johdannaisten (functional teams; flavor, derivative; esimerkiksi Kubuntu tai Xubuntu, mutta mukaanlukien myös Ubuntu Desktopin) yhteistyöstä jatkui heti maanantaina ja saimme kokoon laajemman joukon ihmisiä eri johdannaisista. Keskustelun tulokset on nähtävillä Ubuntun wikissä. Muut maanantain keskustelut olivat vähemmän minua kiinnostavia. Osallistuin kuitenkin mahdollisimman moneen keskusteluun – useimmiten tosin vain seuraamalla.

Päivän ohjelma
Aika (UTC-8) Keskustelu
0945-1045 Introduction
1100-1200 Desktop Experience Plans
1200-1300 Cooperation between *buntu* flavors
1500-1600 Improving 5-A-Day
1615-1715 Explore ways to enhance Ubuntu Brainstorm
1715-1800 Jaunty usb-creator

Tiistai 9.12.

Tiistain ohjelma koostui pitkälti aamupäivällä yhteisöön sekä iltapäivällä Xubuntuun liittyvissä keskusteluissa. Cody ei pystynyt olemaan paikalla Xubuntu -keskusteluissa, mutta otimme Janniksen kanssa puheyhteyden Jimiin, jolla oli paljon sanottavaa dokumentaatiosessioon. Erittäin tuottelias päivä kaiken kaikkiaan Xubuntun osalta.

Muista keskusteluista täytynee mainita päivän toinen ja kolmas sessio; Osallisuussivujen kehittämistä tehdään koko Ubuntu-projektin laajuisesti, mutta sitä täytyy tehdä ja kehittää myös suoraan eri johdannaisien tasolla. Kun joku haluaa auttaa juuri Xubuntun kehittämisessä eikä välitä erilaisista toiminnallisista tiimeistä (esimerkiksi paketointi, dokumentaatio, grafiikka…) halutaan tämä uusi kehittäjä (contributor) mukaan projektiin, vaikka kehittäjät pyritäänkin ohjaamaan toimimaan mahdollisimman paljon nimenomaan toiminnallisissa tiimeissä.

Illalla Ubuntu Unplugged – musisointia ja yhdessä hengailua.

Päivän ohjelma
Aika (UTC-8) Keskustelu
0900-1045 Ubuntu Developer Processes Review
1100-1200 Improving Participate Pages
1200-1300 Ubuntu Free Culture Showcase
1500-1600 Visual Concept for Xubuntu Jaunty and Xubuntu Artwork Strategies in General
1615-1715 Xubuntu/Xfce Documentation
1715-1800 Making LoCo Teams Rock
1800- Ubuntu Unplugged

Keskiviikko 10.12.

Valehtelematta keskiviikko oli sellainen päivä, jonka olisin mieluummin viettänyt jossain muualla, esimerkiksi vierailemalla San Franciscon kaupungissa uudelleen. Päivän sessiot, joihin osallistuin, olivat jokseenkin mielenkiintoisia, mutta eivät juurikaan koskeneet minua. Lisäksi aamuyhdeksästä pitkälle iltapäivään tai iltaan pöydän ääressä istuen ja keskustellen vakavista asioista on äärimmäisen uuvuttavaa.

Keskiviikkoiltana Canonical tarjosi sponsoroimilleen osallistujille vierailun Computer History Museumissa sekä illallisen samassa paikassa.

Päivän ohjelma
Aika (UTC-8) Keskustelu
0900-0945 Community Roundtable
0945-1045
1100-1300 Governance Review
1500-1600 Online Services Integration
1615-1700 Launchpad Translations
1715- Computer History Museum

Torstai 11.12.

Torstaina päästiin taas osaltani enemmän asiaan. Xubuntu (Xfce) -keskustelut olivat jälleen kerran tuotteliaita. Cody ei valitettavasti taaskaan pystynyt olemaan paikalla ensimmäisessä Xfce 4.6 -keskustelussa, joten pidimme sen uudelleen myöhemmin päivällä – tosin luulen, että koko asiaan tarvittiinkin tuo kaksi keskustelua… Uusien kehittäjien keskustelussa päästiin lopulta erittäin hedelmälliseen keskusteluun/aivoriiheen, jonka tuloksena saatiin kehittämissuunnitelmaan (roadmap) tehtyä spesifikaatio ja tavoite Jauntylle otsikolla ”Grow the Xubuntu Community”. Viimeisen Xfce-session jälkeen homma jokseenkin levisi käsiin ja kaikista (Xubuntu-ihmisistä) tuli tuotteliaita.

Päivän ohjelma
Aika (UTC-8) Keskustelu
0900-0945 Community Roundtable
0945-1045 Xfce 4.6 Integration for Jaunty (1/2)
1100-1300 Graphical Configuration Tool for Wacom Tablets & TabletPCs
1500-1600 How to gain and introduce new contributors (Xubuntu)
1615-1700 Xfce 4.6 Integration for Jaunty (2/2)
1715-1800 (Xubuntu Hacktable)

Perjantai 12.12.

Viimeisen konferenssipäivän aamu oli jo hyvin väsynyt. Käytännössä odotin vain muutamaa iltapäivän sessiota nettisivuista. Keskipäivällä pidimme Janniksen kanssa pitkän häksäys-/hengailusession aulassa, jonka aikana ajauduin käyttämään monta kymmentä euroa rahaa huomattuani punnan erittäin alhaisen kurssin.

Iltapäivän sessioissa lupauduin mukaan kahteen uuteen tehtävään Ubuntun nettisivujen kanssa; ”Wanted” -sivuston kehittämiseen niin koodin kuin muidenkin osa-alueiden kanssa sekä kaikkien Ubuntun yhteisösivustojen yhteisen navigaation suunnitteluun. Jälkimmäisen sessio jäi tosin hyvin lyhyeksi, koska paikalla ei ollut muita kuin minä ja Nicolas ja pystyimme vain toteamaan olevamme samaa mieltä suurimmasta osasta asioita – ja ettemme pystyisi kahdestaan päättämään mitään, mikä koskee kaikkia yhteisösivuja.

Vielä myöhemmin koko viikon purkusessio ja illalla Ubuntu All Stars – musiikkia, hengailua ja ilmaista olutta. Kyyti lentokentälle lähti lauantaiaamuna hotellilta kello 04.40.

Päivän ohjelma
Aika (UTC-8) Keskustelu
0900-0945 Community Roundtable
0945-1045 Improving Contributor Quality
1045-1115 (Group photo)
1130-1300
1500-1600 Creation of a Ubuntu community jobs/tasks website
1615-1700 Schematize an inter-community-websites navigation
1715-1800 Wrap-up
2000- Ubuntu All Stars

Lopullisen julkaisun grafiikka ja spesifikaatioiden toteutuminen

Maaliskuussa 2009 oli aika tehdä viimeistelyjä Xubuntun valmistumisen eteen. Oli grafiikan aika (ja olimme jo hieman myöhässä). Lopulliseen grafiikkaan sain yht’äkkisen innostuksen ja vision Codyn näyttämästä kuvasta (alkuperäinen koko!):

Selasin kuvakirjastoani ja sieltä löytyikin Ilmarin ottama kuva suomalaisesta järvimaisemasta:

Lopulta GDM-kirjautumisikkuna ja siitä johdettu taustakuva näyttävät tältä:

Eri spesifikaatioita on toteutettu niin hyvin kuin mahdollista. Xfce 4.6 saatiin Jauntyyn. Dokumentaatiota saatiin eteenpäin. Xubuntun tiimi on ainakin vahvistunut ja työtä sen kasvattamisen eteen on nähty. Nyt kesäkuussa 2009 tämä työ alkaa näkyä ja tiimi on kasvamassa.