Pasi Lallinaho

Vuoden 2009 parhaat levyt

On taas jokseenkin vuosittaisen (2006, 2007) The Best of… -listaukseni aika. Tällä kertaa parhaita levyjä ei ole kolmea vaan viisi. Pitkäsoittoja vuodelta 2009 olen hankkinut 23, eli suurinpiirtein saman määrän kuin vuonna 2007. Muita julkaisuja tosin löytyy yhteensä 15.

Vuoden 2007 kärkikolmikossa oli Scandinavian Music Group ja múm. Molemmilta on julkaistu levy tänäkin vuonna. Kumpikaan ei kuitenkaan yltänyt kärkiviisikkoon.

Kärkiviisikko on valittu lähes tieteellisin metodein ja parhaat levyt ovat erityisesti parhaita levyjä kuunneltaviksi koska tahansa.

Mainintoja

Vuoden 2009 pahin pettymys oli uusi Zero 7, joka ei vaan iskenyt. Lieneekö kyseessä taas albumi, joka vaatii kypsyttelyä? Ehkä, mutta soimaan sen on vaikea päästä. Suomalaisista suurin pettymys oli toisaalta mediassa hyvin arvosteltu Samae Koskinen. Muutamia muita levyhyllyntäytteitäkin oli, mutta niistä saatava ilo irronnee kyllä myöhemmin.

Seitsemännelle sijalle sijoittui Monon Hymn to the Immortal Wind, joka on loistavaa kuunneltavaa tietyssä mielentilassa tai tilanteessa. Kuudenneksi nousi aiemmin mainitun SMG:n ”Palatkaa Pariisiin!”, joka jatkaa hyvin yhtyeen suuntaa kehittyä, mutta joka kuitenkin oli liian samaa ja liian kantria.

Viisi parasta

Tämän vuoden viisi parasta levyä ovat:

5. Evenfall (Sébastien Schuller)

Ranskasta Steven avustamana hankittu Schullerin lätty tullee kuulumaan parhaisiin levyihin kautta aikain, kunhan siihen pääsee kunnolla sisälle. Kuten aiemmin olen sanonut, Evenfall ei ole yhtä hyvä kuin edeltäjänsä Happiness, joka on ehkäpä universumin 5 parhaan levyn joukossa. Evenfall tuo samalla tuskallisen ja iloisen muutoksen Sébastienin musiikkiin. Lisää on hyvä odotella ja tälläkin albumilla herra vakiinnutti asemaansa suosikkiartistieni joukossa.

4. Declaration of Dependence (Kings of Convenience)

Erlendin ja Eirikin pitkään odotettu uutuus. Yhtä mukavaa ja rentouttavaa kuin ennenkin. Kaipaisi ehkä hieman jotain maustetta, jotta olisi vielä legendaarisempi. Tätä merkintää kirjoittamaan alkaessa oli vielä kolmannella sijalla, mutta lopulta hävisi hiuskarvan verran uudelle kolmoselle.

3. Kulkea kuin vapaa (Olli Helenius)

Koskettavat sanoitukset ja ihana paluu juurille. Menee yhtä syvälle kuin ennenkin. Kiitos Olli vielä kerran. Ansaitsisi täysin tunteella järjestetyssä listassa korkeamman paikan.

2. Black Swan (Athlete)

Ensimmäinen perustelu, joka mieleeni tulee, on: tarpeeksi samanlainen kuin Beyond the Neighbourhood! Kakkosena vaikka aiemmin olikin ”vain” hyvä. Aloitusraita Superhuman Touch nostaa levyn arvoa vielä määrittelemättömän paljon ja kokonaisuus on muutenkin eheä. Juuri tällainen brittipoppi maistuu juuri nyt.

1. The Resistance (Muse)

Ei kuulosta paperilla yhtä hyvältä kuin korvissa. Tämä valtava eepos antoi odottaa itseään. Lunasti kaikki sille asetetut odotukset ja lisäsi päälle vielä älyttömän kasan hyvää. Viime aikoina on kokenut jo jonkinlaisen laskusuhdanteen, koska on niin puhki kuunneltu.

Testissä Clans ja Manhattan

Koska lautapelilauantaina ei ollut mitään järkyttävän mielenkiintoisia tarjouksia, jätin menemättä. Mielenkiintoisin oli Sutter’s Mill, jonka (toki tärkeästä) korttielementistä en välttämättä olisi tykännyt. BGG:ssä minulla on kuitenkin yhteensä 56 44 peliä, joita haluaisin vähintään kokeilla (tai pelata uudelleen) ja jotkin jossain vaiheessa mahdollisesti omistaa. Niistä lienee tällä hetkellä kiinnostavimmat Finca ja Snow Tails.

Tänään tuli pelattua Susannen kanssa kahta uutta peliä; Clans ja Manhattan, jotka molemmat osoittautuivat yllättävänkin hyviksi peleiksi.

Clans

Clansissa on näennäisesti teema, joka on ihan mielenkiintoinen, mutta itse pelatessa peliä teemaa ei tule mietittyä, vaan peli näyttäytyy täysin abstraktina. Mukavan näköinen pelilauta tosin auttaa peliä seuratessa, mutta ei juurikaan teemansa puolesta. Ensimmäisten kahden pelin jälkeen on vielä vaikeaa sanoa, kuinka hyvä peli todella onkaan kyseessä. Pelin säännöt on ainakin helpohkoa ja nopeaa omaksua ja pelaamaan pääsee nopeasti, kunhan klaanien majat on asetettu pelilaudalle. Peliin saa varmasti vielä enemmän taktista syvyyttä, kunhan sitä pelaa uudelleen muutaman kerran. 2-4 pelaajan peli tuntui siltä, että se tosiaan olisi BGG:n arvioiden mukaisesti paras kahdella pelaajalla. Kolmas pelaaja voisi tuoda peliin hieman enemmän maustetta, mutta toisaalta satunnaisuutta ja kontrollin menettämistäkin. Erinomainen peli 2,5 euron kirpputoriostokseksi. BGG-pisteytys 6.8/10.

Manhattan

Manhattan puolestaan muistutti enemmän massatuotantopelejä, eikä ihme; peli on ollut Suomessa vuonna 1995 vuoden perhepeli. Manhattaninkin teema on ihan mielenkiintoinen ja se tuntuu pelattaessa enemmän, koska pelilaudalle tosiaan kasataan pilvenpiirtäjiä muovisista palikoista. Oma ensivaikutelmani pelistä oli hieman sekava, koska ennen pelin alkua oli vaikea arvioida, kuinka paljon milläkin pisteytysmetodilla (tai tuurielementillä) oli pelissä painoarvoa. Odotan uusia pelejä suuremmalla pelaajamäärällä, koska kahden pelaajan välillä pelissä oli ehkä hieman liikaakin kontrollin ja vapauden tuntua. Tämäkin löytyi kirpputorilta ja hinta taisi olla 4 euroa. Paloja oli sen verran kuin pitikin, mutta yksi oli väärän kokoinen (arvoinen). Musta permanenttitussi korjasi tilanteen, vaikkakin epäesteettisesti ja -käytännöllisesti. BGG-pisteytys 6.2/10.