Vuoden 2009 parhaat levyt

On taas jokseenkin vuosittaisen (2006, 2007) The Best of… -listaukseni aika. Tällä kertaa parhaita levyjä ei ole kolmea vaan viisi. Pitkäsoittoja vuodelta 2009 olen hankkinut 23, eli suurinpiirtein saman määrän kuin vuonna 2007. Muita julkaisuja tosin löytyy yhteensä 15.

Vuoden 2007 kärkikolmikossa oli Scandinavian Music Group ja múm. Molemmilta on julkaistu levy tänäkin vuonna. Kumpikaan ei kuitenkaan yltänyt kärkiviisikkoon.

Kärkiviisikko on valittu lähes tieteellisin metodein ja parhaat levyt ovat erityisesti parhaita levyjä kuunneltaviksi koska tahansa.

Mainintoja

Vuoden 2009 pahin pettymys oli uusi Zero 7, joka ei vaan iskenyt. Lieneekö kyseessä taas albumi, joka vaatii kypsyttelyä? Ehkä, mutta soimaan sen on vaikea päästä. Suomalaisista suurin pettymys oli toisaalta mediassa hyvin arvosteltu Samae Koskinen. Muutamia muita levyhyllyntäytteitäkin oli, mutta niistä saatava ilo irronnee kyllä myöhemmin.

Seitsemännelle sijalle sijoittui Monon Hymn to the Immortal Wind, joka on loistavaa kuunneltavaa tietyssä mielentilassa tai tilanteessa. Kuudenneksi nousi aiemmin mainitun SMG:n ”Palatkaa Pariisiin!”, joka jatkaa hyvin yhtyeen suuntaa kehittyä, mutta joka kuitenkin oli liian samaa ja liian kantria.

Viisi parasta

Tämän vuoden viisi parasta levyä ovat:

5. Evenfall (Sébastien Schuller)

Ranskasta Steven avustamana hankittu Schullerin lätty tullee kuulumaan parhaisiin levyihin kautta aikain, kunhan siihen pääsee kunnolla sisälle. Kuten aiemmin olen sanonut, Evenfall ei ole yhtä hyvä kuin edeltäjänsä Happiness, joka on ehkäpä universumin 5 parhaan levyn joukossa. Evenfall tuo samalla tuskallisen ja iloisen muutoksen Sébastienin musiikkiin. Lisää on hyvä odotella ja tälläkin albumilla herra vakiinnutti asemaansa suosikkiartistieni joukossa.

4. Declaration of Dependence (Kings of Convenience)

Erlendin ja Eirikin pitkään odotettu uutuus. Yhtä mukavaa ja rentouttavaa kuin ennenkin. Kaipaisi ehkä hieman jotain maustetta, jotta olisi vielä legendaarisempi. Tätä merkintää kirjoittamaan alkaessa oli vielä kolmannella sijalla, mutta lopulta hävisi hiuskarvan verran uudelle kolmoselle.

3. Kulkea kuin vapaa (Olli Helenius)

Koskettavat sanoitukset ja ihana paluu juurille. Menee yhtä syvälle kuin ennenkin. Kiitos Olli vielä kerran. Ansaitsisi täysin tunteella järjestetyssä listassa korkeamman paikan.

2. Black Swan (Athlete)

Ensimmäinen perustelu, joka mieleeni tulee, on: tarpeeksi samanlainen kuin Beyond the Neighbourhood! Kakkosena vaikka aiemmin olikin ”vain” hyvä. Aloitusraita Superhuman Touch nostaa levyn arvoa vielä määrittelemättömän paljon ja kokonaisuus on muutenkin eheä. Juuri tällainen brittipoppi maistuu juuri nyt.

1. The Resistance (Muse)

Ei kuulosta paperilla yhtä hyvältä kuin korvissa. Tämä valtava eepos antoi odottaa itseään. Lunasti kaikki sille asetetut odotukset ja lisäsi päälle vielä älyttömän kasan hyvää. Viime aikoina on kokenut jo jonkinlaisen laskusuhdanteen, koska on niin puhki kuunneltu.